maanantai 21. joulukuuta 2009

Ajoneuvojen rekisteröintimaksu nousee - Aken kassaan kerätään lisää rahaa

Ennakkotietojen mukaan ajoneuvojen rekisteröinmaksu nousee. Nykyinen maksu on 10,20 euroa ja vuoden vaihteen jälkeen hurjat 12 euroa.

Ake on sählännyt koko syksyn uuden ajoneuvovero järjestelmän kanssa, josta on aiheutunut ongelmia rekisteröintijärjestelmän käyttäjille.

Aken tilastojen mukaan Suomessa tehdään yli 1,3 miljoonaa omistajanvaihdosta sekä yli 140.000 kpl liikennekäytöstä poistoja. Näistä kaikista peritään rekisteröintimaksu.

Lähivuosina Aken tavoite on että kuluttajat pystyisivät tekemään ajoneuvojensa liikennekäytöstä poiston ja oton omalla tietokoneellaan, käyttäen pankkien tupas tunnistusta.

torstai 17. joulukuuta 2009

Puolueet vahvoina Suomi-Yhtiön vaaleissa - helppoa lisätienistiä politiikoille

Suomi-yhtiön uusi edustajisto on valittu. Moni valituista on tuttuja politiikkoja jotka näin sitoutuvat politiikassa hoitamaan myös vakuutusyhtiön asioita. Sitä ei tarvitse tehdä kahvipalkalla, vaan Suomi-yhtiö on tunnettu myös hyvistä kokouspalkkioistaan. Rahaa ei tarvitse säästää, koska sijoitukset tuottavat hyvin ja kassa pitää saada ennen viimeisen vakuutuksen päättymistä tyhjäksi.

Säästö- ja eläkevakuutuksen ottajalle Suomi-yhtiö maksaa tällä hetkellä hurjan hyvää tuottoa.

Johto jättää Eteran - Hemilä näytti mallia

Eteran toimitusjohtaja Kalevi Hemilä tajusi että helpommalla selviää jossakin muualla. Eteraan on painanut viime vuoden sijoitustulos sekä sen suurimpaa asiakasryhmää, rakennusliikkeitä, koskenut taantuma. Eteran palkkasumma on pudonnut taantuman takia enemmän kuin muilla eläkevakuutusyhtiöillä.

Eteralla oli onneksi varattu toimitusjohtajan seuraaja lähipiiristä, Hannu Tarkkonen, joka aloittaa tehtävässään vuoden vaihteessa. Näin Eteran hallitus oli vähän enemmän ajantasalla kuin Finnair joka oli pitkään ilman motivoitunutta toimitusjohtajaa.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Valtio ei maksa enää hirvikolareita - hirvivahingot vakuutusyhtiön tai omalle vastuulle.

Huomenna, 1.12.2009, lakkaa valtionkonttori maksamasta hirvivahinkoja. Syynä on lainmuutos.

Tähän asti valtio on korvannut hirvivahingot joissa asiakkaalla ei ole ollut vakuutusta. Asiakas on joutunut ensin maksamaan tarkastuksen ja korjauksen ja sen jälkeen laskuttamaan valtionkonttoria. Joissakin tapauksissa rahan saaminen on kestänyt kauan.

Suurimmassa osassa autoissa on jo vakuutus joka korvaa hirvivahingot.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Pohjolan Omakoti-vakuutus - Bonusasiakkaan ***** lasku

Osuuspankkit haluavat takaisin Pohjolaan ostoon käyttämät rahat takaisin mahdollisimman laajasti. Tähän tarpeeseen Op-Pohjola ryhmä on kehittänyt yksinkertaisen tuotteen jota asiamies tai pankkivirkailija pystyy myymään vaikka itse tuotteesta ei mitään ymmärtäisi.

Tärkeintähän on saada asiakas tajuamaan ettei bonuksia kannata ottaa rahana vaan siirtää ne vakuutusmaksujen maksamiseen. Kysehän on mielikuvamarkkinoinnista, jossa on onnistuttu asiakaalle hämärtämään vakuutuksen sisältö ja hinta. Mikään ei ole niin tärkeää kuin se ettei bonuksista ei mene veroa.

Tuotehan on melko yksinkertainen. Sen pohjana on palo- ja luonnonilmiöturva, jota voi täydentää lisäpalikoilla. Jotta asiakas asiakas saisi vastaavan turvan kuin hänellä yleensä on se vaatisi kaikki lisäpalikat käyttöön. Nyt ahkerimmat ja tehokkaimmat myyntihenkilöt ovat jättäneet pois osan palikoista. Esimerkiksi vuotovahingon riskiä on joillekin asiakkaille vähetelty ja samalla vakuutettu että vakuutusasiakkaana saat lainaan paremmilla ehdoilla. Syynä on se ettei vakuutus ole juurikaan täydellisenä hintakilpailukykyinen, mutta silloin myyjä pudottaa jonkun palikan pois tai alkaa puhumaan bonuksista menevistä veroista. Melko yleinen on myös tutustumishinta - 20% jonka päättyminen usein jää kertomatta. Mutta sehän ei ole provikkamyyjän ongelma.








Pohjantähti korvaa tietokoneen tiedostot - Bittuturva

Perinteisesti kotivakuutuksissa ei ole voinut vakuuttaa tiedostoja, vaan vastuu on jätetty asiakkaalle. Harva kuitenkaan tekee riittävän usein tai tuskin koskaan mitään varmistusta omilla tietokoneilleen.

Pohjantähti on tuonut tähän Bittiturvan, joka korvaa tiedostojen palautuksen jos ne tuhoutuvat kotivakuutuksesta korvattavassa vahingossa.

On siis tärkeä huomata, että korvausta saa jos vain vain jos itse perusvahinko on kotivakuutuksen ehdoissa korvattava.

Hyvä että vakuutusyhtiöt ovat kehitelleet jotakin uutta, koska pelkkä hintakilpailu ei luo yleensä mitään uutta lisäarvoa, varsinkin kun korotusmylly nostaa jatkuvasti kaikkien asiakkaiden vakutusmaksuja.

if kotivakutuusvala - lupaamme korvata sen minkä muutkin ja vielä vähän enemmänkin.

If vahinkovakuutus lupaa uudella laaja plus kotivakuutuksella vielä seuraavat lisät:

  • Maltillisemman ikävähennyksen;ikävähennys otetaan käyttöön vasta, kun esineen ikä on yli 5 vuotta.
  • Matkatavarat ulkomaanmatkoilla 3 500euroon asti, omavastuu osuus on 50 euroa. Enimmäiskorvausmäärään sisältyy rahaa 500 euroa.
  • Suuremmat enimmäiskorvausmäärät; esimerkiksi yksittäinen esine tai kokoelma 17 000 euroon asti, polkupyörä 5 000 euroon asti.
  • Huoneiston kiinteät sisustukset korkeammalla enimmäiskorvausmäärällä.
  • Lääkärin määräämää psykoterapiaa viisi hoitokertaa vakuutettua kohti palo- ja murtovahinkojen yhteydessä.
  • Golfissa hole-in-one lyönnistä aiheutuvan samppanjatarjoilun kuluja enintään 850 euroa ilman omavastuuta kaikkialla maailmassa.
Tämän lisäksi If antaa palvelulupauksen, jonka mukaan se lupaa korvata edellisen yhtiön paremmilla ehdoilla jos asiakas saisi sitä kautta paremman korvauksen. Mielenkiintoista on kuinka asiakas pystyy näyttämään sen toteen.

Käytännöissä noista lupauksista merkittävin on 5 vuoden ikävähennysten poistaminen, joka jo tosin jää jälkeen Fennian lupauksen taakse.

Jäämme odottamaan mikä yhtiö seuraavaksi keksii uusia lisäetuja ja ominaisuuksia vakuutuksiin.


11 vuotta vanha pesukoneen tilalle uusi - Fennia korvaa?

Fennia on lähtenyt viime aikoina haastamaan kilpailjoitaan uusilla paremmilla ikävähennyksillä.

Tuoteselosteessa kerrotaan kuinka asiakas saa jopa 11 vuotta vanhasta kodinkoneesta, siis käytännössä jo nollan arvoisesta esineesta, omavastuun maksamalla uuden tilalle.

Alle kolme vuotta vanhat tietokoneet ja kännykät korvataan täydestä arvosta.

Fennian mainonta puhuu selkeästi uuden koneen hankinnasta. Tämä tulee varmasti nostamaan korvausmenoja, mutta Fennia ilmeisesti laskee että se saa tässä tilanteessa myös lisää asiakkaita.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Lainaturva vakuutuksen ja henkivakuutuksen verokohtelu

Lehdestä luin pikaisesti tehdyn tutkimuksen lainaturva ja henkivakuutuksen erilaisista verokohtelusta.

Lainaturvavakuutuksessa henkivakuutuskorvauksella maksetaan pois laina, joten kuolinpesällä jää omaisuus mutta ei velkaa.

Henkivakuutuskorvaus maksetaan yleensä omaisille, jolloin he saavat korvauksen rahana sekä ottavat vastatakseen saamansa omaisuuden ja siihen kohdistuvan velan.

Käytännön esimerkki.

Yksinhuoltajalla on kaksi lasta. Hänellä on 70.000 euroa asuntolainaa asunnosta jonka arvo on samat 70.000 euroa.

Lainaturvavakuutuksessa korvaus: Lainaturvavakuutus maksaa lainan pois ja velattomasta asunnosta molemmat maksavat perintöveroa 35.000 euron summasta.

Henkivakuutuksen korvaus: Molemmat lapset saavat 35.000 euroa verovapaasti. Asunnon he perivät puoliksi, mutta koska siihen kohdistuu saman suuruinen laina siitä perintövero on 0 euroa.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Finnair lakkoillee - matkavakuutus ei korvaa

Matkavakuutuksesta ei ole iloa lentomatkustajille Finnairin lentäjien lakkotilanteessa. Vakuutus ei korvaa mitään lakon aikaisia ylimääräisiä kustannuksia, sanoo Eurooppalaisen korvauspalvelupäällikkö Christian Lindgren

Lakko on rajattu pois matkavakuutuksen ehdoista. Matkatoimisto on velvollinen korvamaan jos ei pääse luvatulle matkalle. Aika näyttää saadaanko tästä suuriakin riitoja.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Tutkimus lainaturvavakuutuksista - sisältö täynnä rajoitusehtoja

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta on tehnyt tutkimuksen lainaturvavakuutuksista. Arvatenkin selvitys kertoo että kyseiset vakuutukset ovat täynnä aukkoja ja reikiä kuten jokin aika sitten kirjoitin.

Aukkoja on mm. työttömyyden varalta olevassa turvassa, jossa korvauksen voi menettää tekemällä työttömyysaikana vaikka parin päivän pätkätyön, koska silloin työsuhde ei ole päättynyt tuotannollisesta eikä taloudellisesta syystä. Työttömyysvakuutuksesta saatu korvaus on lisäksi veronalaista tuloa, joten siitä peritään käytännössä lisäveroprosentin mukaisesti veroa tai ilman verokorttia 60 %

Finassivalvonnan pitäisi määrätä kyseinen tutkimus pakolliseksi lainavakuutuksen liitteeksi.

Tutkimuksesta löytyy myös vakuutusmaksujen vertailu.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Lähivakuutuksellä tyytyväisimmät asiakkaat? - myös muuta tutkimustietoa

Suomi24 vakuutuspalstalla joskus käyneet ovat varmaan törmänneet vakuutuksenottajan kirjoitukseen, jossa hän purkaa omaa tyytymättömyyttään useilla samansisältöisellä viestillään. Hän oli hävinnyt vuotovahinko asiassa vakuutusyhtiönsä kanssa käymänsä taistelun jo käräjä- ja hovioikeudessa ja kertomansa mukaan on joutunut hävittyään maksamaan vielä 40.000 oikeudenkäyntikulut.

Epsi Rating on tutkinut vuosia vakuutusyhtiöiden asiakkaiden tyytyväisyyttä. Uusimman tutkimuksen mukaan paljastui seuraavia asioita.
  • Vakuutusyhtiöiden asiakkaiden tyytyväisyys kasvoi kesken talouden taantuman
  • Asiakkaat ylistävät Lähivakuutusta
  • Nordea Vahinkovakuutus petti asiakkaidensa odotukset
  • If ja Pohjola paransivat kaikista eniten
  • Nuoret suosivat Tapiolaa (alle 29 vuotiaat)
  • Suuria eroja miesten ja naisten preferenssien välillä
  • Suomalaiset asiakkaat ovat oppineet valittamaan – vain n. 4 % jättää valittamatta vaikka aihetta valitukseen olisi
  • Vakuutusyhtiöiden haaste: joka kolmannella asiakkaalla on vakuutuksia myös toisessa yhtiössä
  • Asiakkaiden mielestä vakuutusyhtiöiden hinta/laatusuhde parantunut
  • Suurimmilla yhtiöillä vaikeuksia osoittaa asiakkaiden vastinetta rahoilleen
  • Vakuutusyhtiöiden asiakasuskollisuus korkeampi kuin koskaan
  • Fennia kunnostautuu keskikokoisten yritysten suosikkina
  • If on ykkönen yli 150 hengen yritysten mielestä
  • Lähivakuutus saa myös yrityksiltä korkeimman tyytyväisyysindeksin
  • Yritysasiakkaat huomattavasti tyytymättömämpiä kuin yksityiset (-4.4 p.)
  • Joka viidennellä yritysasiakkaalla on omasta mielestään aihetta valitukseen
Lähivakuutus pysyy kiistattomana ykkösenä jo toisena vuonna peräkkäin. Sen vahvuuksiin asiakkaat laskevat yhtiön läsnäolon ympäri maata että toimivan ja henkilökohtaisen asiakaspalvelun.

Valitukset
Valitusten määrä ja niiden syyt enteilevät selkeästi asiakkaiden suhtautumisen vakuutusyhtiöönsä.

Vakuutusyhtiö
On valittanut tai syytä valittaa
Fennia 16%
If 10%
Lähivakuutus 9%
Nordea (TrygVesta)18%
Pohjola 15%
Tapiola 16%

Itselleni oli yllättävää Nordean asiakkaiden kokema tarve valitttaa korvauksesta.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Osavuosikatsaukset - vahinkovakutuusyhtiöillä menee edelleen ihan hyvin.

If ja Pohjola kertoivat että vahinkovakuutuksella menee edelleen ihan hyvin. Yhdistetyt kulusuhteet ovat kohdallaan ja sijoitustoiminta menee paremmin kuin vuosi sitten.

Nyt jäämme odottamaan mitä syitä yhtiöt kertovat syiksi nostaa vakuutusmaksuja. Toki vakuutusyhtiöiden pitää huolehtia toimintansa kannattavuudesta.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Vahinkovakuutuksen maksutulo junnaa

Kolmen ensimmäisen kvartaalin kassaan tulleet vahinkovakuutuksen maksutulot ovat 2,2 % suuremmat kuin viime vuonna. Syyskuussa nousutahti hidastui. Syyskuussa liikennevakuutusmaksuja tuli 0,3 % vähemmän kassaan kuin vuosi sitten. Liikennevakuutus on laji jossa kertyy yksityistalouksilta eniten maksuhäiriöitä, oliskohan tämä viite siitä. Myös huonosti mennyt autokauppa ja siitä johtuva autokannan hidas kasvu heikentää liikennevakuutuksen maksutuloa.

Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen maksutulo on 4,9 % alkuvuoden aikana viime vuoteen verrattuna. Korvausmenot tapaturmavakuutuksessa on hieman kasvaneet, syyskuussa kasvu oli 15, % viimevuotisesta.

Yksityistalouspuolella maksutulo on jatkanut kasvuaan, joten taantuma ei vielä ole vaikuttanut sinne, poislukien liikennevakuutusta.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Vakuutusjohtajat pärjäsivät hyvin verotilastoissa.

Pikainen tutustuminen verotilastoihin kertoi että varsinkin eläkevakuutusyhtiöiden johtajien palkkaedut on kohdallaan ja arvatenkin myös eläke-edut.

Eikä huonosti mennyt Ifin emoyhtiön suuromistajalla Salon Joensuun kartanon herralla.

No, eipä karehdita, Koneen toimitusjohtaja kehottaa palkkamalttiin työntekijöiden osalta, koska ei firmoilla ole rajatonta mahdollisuutta kasvattaa palkkamenoja.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Fennia rakennuttaa 400 vuokra-asuntoa

Fennia on päättänyt ottaa osansa kasvavista vuokra-asuntomarkkinoista. Fennialla on ennestään ollut vain n. 50 vuokra-asuntoa, mutta nyt tulee 400 lisää.

Valtion käyttöön ottama erinomainen elvytystoimi, kymmenen vuoden korkotukilaina, edesauttaa vuokra-asuntojen tuottamista. Korkotuen maksamisen tavoitteena on edistää rakennusalan työllisyyttä poikkeuksellisessa suhdannetilanteessa ja lisätä vuokra-asuntotarjontaa alueilla, joilla on vuokra-asuntojen kysyntää.

Fennia odottaa sijoitukselta hyvää pitkäaikaista tuottoa, jota parantaa valtion antama korkotuki.

Vakuutusyhtiöitä on viimeaikoina mennyt mukaan myös kiinteistösijoitusyhtiöihin jotka hankkivat vuokra-asuntoja.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Eläkeyhtiöt saavat jatkaa riskisijoittamista - jatkoaika 2012 asti.

Vuosi sitten eläkeyhtiöiden matemaatikoilla ja sijoitusjohtajilla oli tuskan hiki, joka hallitus tuli helpottamaan väliaikaisella lailla. Hallitus laski eläkeyhtiön vakavaraisuusmääräyksiä, jolloin kaikkein riskialttiimmat, kotimaiset osakkeet, voitiin pitää yhtiön salkuissa. Oli nimittäin tulossa pakkomyyntejä, riskinpurkamisia, joilla olisi sijoitusmarkkinoille syvätalveen johtava vaikutus.

Helpotus vakavaraisuussäännöksiin antoi yhtiöille mahdollisuuden tehdä virtuaalitappiot ilman kassavaikutusta. Ja koska kassavarat eivät huvenneet ja uutta tulee eläkemaksuista, pääsivät yhtiöt ostopuuhiin kevään alennusmyynneistä. Tämä onkin saanut eläkeyhtiöt tekemään hyvää sijoitustulosta, joista merkittävä osa on virtuaalivoittoja niistä viime vuoden tilinpäätöksessä virtuaalitappioiksi kirjattuja. Eläke-Tapiola väittää että se on saanut panostamalla osakemarkkinoihin jo viime syksyn sijoitustappio kuopan täytettyä, vain se tuotto tässä vaiheessa puuttuu.

Hallitus esittää helpotettua riskisijoitus vaihetta jatkettaisiin vielä parin vuoden ajan.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Liikennevakuutus halvempi naiselle?

Taloussanomat ja Hesari uutisoi että liikennevakutuus on halvempi naisille. Tieto perustuu Suomen rahatiedon tutkimiin Pohjolan hinnastoihin. Suomessa on tällä hetkellä vielä melko vähän liikennevakuutuksen hinnoitteluun vaikuttavia, haltijasta johtuvia tekijöitä.

Mielenkiintoista nähdä kuinka miesasiakkaat suhtautuvat sukupuoli hinnoitteluun. Tilanne johtaa todennäköisesti jopa sellaisiin ratkaisuihin, että perheen autot laitetaan naisen nimiin.


perjantai 23. lokakuuta 2009

Valtion eläkerahasto sijoittajana

Myös Valtion eläkerahasto teki ihan hyvän sijoitustuloksen.

Valtio ja kunnat tienasivat kovat tuotot

Eläkelaitos

Sijoitustuotot, 1-9/09, %

Sijoitustuotot, 1-9/08, %

Sijoitussalkku, mrd euroa

Varma

10,8

-15,2

28,3

Ilmarinen

13,4

-9,4

25,1

Kuntien eläkevakuutus

15,5

..

24,1

Valtion eläkerahasto

13,5

-9,8

12,0

Eläke-Tapiola

10,5

-5,6

8,2

Lähde: Yhtiöt

torstai 22. lokakuuta 2009

Keva Grou.. eikun Kuntien eläkevakuutus sijoitukset tuottivat

Vaalirahoituskohun ryvettämä ja toimitusjohtajan eroon johtaneista tapauksista tutuksi tullut Kuntien eläkevakuutus onnistui sijoituksissaan. Myös kiinteistösijoitukset olivat plussalla +1,1 % sisältäen myös kuuluisan kelkkatehtaan.

Kuntien eläkevakuutuksen osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2009. Kuntien eläkevakuutuksen sijoitukset tuottivat 30.9.2009 mennessä 15,5 %. Sijoitusten markkina-arvo oli syyskuun lopussa 24,1 miljardia euroa.

Onko eläkepommi sittenkin vältetty?

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Pohjola alkaa myymään 349 euron "IsoVeliValvoo" valvontalaitteistoa.

Pohjola julkisti uuden Op-Bonus-asiakasedun. Voit ostaa 349 euron valvontalaitteiston autoosi, jolloin Pohjola pääsee tarkkkailemaan ajotapaasi ja reittejä. Tarjous on voimassa rajoitetun ajan vain siihen asti kunnes tuhat asiakasta on tilannut maksullisen laitteen ja palvelun.

Onhan se luovaa, mutta kun siinä ei voi käyttää noita ilmaisia op-bonuksia, en ymmärrä mitä hyötyä asiakas tuosta saa.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Myös Ilmarinen onnistui sijoitustoiminnassa + 13,4 %

Ilmarisen sijoitustuotot ajalta 1.1.−30.9.2009 käyvin arvoinlaskettuina olivat 13,4 prosenttia. Sijoitukset tuottivatomaisuuslajeittain seuraavasti: korkosijoitukset 11,6,osakesijoitukset 22,9, kiinteistösijoitukset -0,4 ja muut sijoitukset6,0 prosenttia. Yhtiön sijoitusten markkina-arvo oli syyskuun lopussayhteensä 25,1 miljardia euroa.

Yhtiön mukaan heidän valitsema toimintamalli jossa osakesijoitukset ovat pitkäaikaisia on toimiva. Se tasoittaa hetkelliset vaihtelut.

Piensijoittajat ovat tosin purkaneet osakerahastonsa ja sijoituksensa tappiolla koska vuosi sitten näytti että maailmanloppu tulee.

Eläke-Tapiolan sijoitustappiot jo paikattu

Eläke-Tapiola on onnistunut sijoitustoiminnassa yllättävän hyvin. Yhtiö ilmoitti että 1.1.2008 - 30.9.2009 ajalta sijoitustuotot on nyt jo 1,5 % plussalla. Tulosta voi pitää yllättävänä, kun vielä reilu puoli vuotta sitten ajateltiin että viime vuoden sijoitusmontun korjaaminen vie vuosia. Nyt jos sijoitustuoto onnistuu kohtuullisesti päästää tätä vauhtia keskimääräisille tuotoille.

Alkuvuoden hyvää sijoitustulosta avitti se että Tapiola siirsi painopistettä osakkeisiin, silloin kun ne olivat halvimmillaan. Osakesalkku on tuottanut liki 30 % tuoton alkuvuonna.

Vakuutusmaksutulo katsausajalla oli 1 039,9 miljoonaa euroa. Maksetut korvaukset olivat 951,0 miljoonaa euroa. Maksutulo laski vuoden takaiseen verrattuna 2,8 prosenttia. Laskun taustalla on työttömyyden kasvusta johtuva palkkasummien alentuminen.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Eläkesäätiöt: Ilmarisen ja Varman toiminta kartelli

Isoimmilla yrityksillä oli takavuosina tapana perustaa oma eläkeyhtiö, eläkesäätiö, jolla voitiin pitää eläkemaksut omassa hallinnassa. Onhan monilla usko siitä että he osaavat hoitaa paremmin eläkerahojen sijoituksen ja hoidon kun suuret yhtiöt.
Eläkesäätiön huono puoli on se että jos sijoitukset menee pyllyylleen, niin yritys joutuu maksamaan lisää rahaa säätiöön.
Vastaavasti jos säätiö on hyvissä varoissa, niin sen purkamalla yritys saa kätevästi palautettua itselleen osan maksamistaan eläkemaksuista.

Nyt eläkesäätiöiden etujärjestö väittää että Ilmarinen ja Varma toimivat kartellimaisesti ja kaappaavat eläkesäätiöiden varoja. Vaikka kyseessä on se että eläkesäätiön ylijäämä siirretään yritykseen.

Mtv3 kertoo uutisessa asiasta...

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Taloussanomat hehkuttaa vakuutusmaksujen korotuksista.

Taloussanomat hehkuttaa kahden jutun voimalla kuinka vakuutusmaksut nousevat.

Nettilehti kertoo kuinka eri yhtiöissä nousee ensi vuonna vakuutusmaksut ja kootut selitykset. Mielenkiintoisi selitys on Pohjolalla, mitään yksittäistä prosenttia ei voida kertoa. Sehän tarkoittaa että käytännössä sitä että Pohjola perkaa pois rajulla kädellä annettuja alennuksia ja nostaa samalla perushintoja. Asiakkaat eivät sitä huomaa, koska mitäs väliä sillä on kun maksaa vakuutusmaksut bonuksilla.

Eipä tuossa mitään, vakuutustoiminnan pitää olla kannattavaa että sitä kannattaa jatkaa.

Enemmänkin ns. "keskustelun" taso pyörii useimmin noissa lehdissä iltapäivälehti tasolla, joten mitään uutta tai rakentavaa niistä ei yleensä löydy.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Vakuutusala neuvottelee palkoista

Vakuutusalan työnantaja- ja työntekijäjärjestöt vääntävät palkoista. Työehtosopimus on voimassa vielä pari vuotta. Loppuvuodesta tulevista palkankorotuksista on sovittu että ne noudattavat yleistä linjaa. Vakuutusväen mukaan yleinen linja tänä vuonna tuleville korotuksille on 3,5 %

Työnantajapuoli haluaisi maksaa yllätys yllätys vielä vähemmän. Heidän tarjous on 0,3 % + 0,2% pärstäkertoimella. EK on hirttänyt itsensä tupon vastaisilla lausunnoilla ja heidän mukaansa jokainen ala maksaa omien varojen ja tulevaisuuden näkymien mukaista palkkaa, eikä siis ole mitään yleistä linjaa. Kuitenkin he heittävät metallin prosentit yleiseksi linjaksi, jolla on hyvin vähän tekemistä vakuutusbisneksen kanssa.

Vakuutusalalla menee erittäin hyvin. Yhdistetyt kulusuhteet on melkein kaikilla kunnossa, joten perusliiketoiminta on kannattavaa. Sijoitustoiminta tuottaa nyt, eikä viime vuoden pudotusta oikeasti tapahtunut kassaperusteisesti vaan tilinpäätöksessä.

Myyntipalkkioita moni yhtiö on suitsimassa vaikka toisaalta yhä useampi halutaan tulospalkkion piiriin.

torstai 15. lokakuuta 2009

Eläkeyhtiö Varma parantaa tulostaan - tuotto liki 11 %

Viime vuonna Varma teki yli 15 % sijoitustappion finassikriisin seurauksena. Tämän takia eduskunta laski väliaikaisesti eläkeyhtiöiden vakavaraisuusmääräyksiä. Muussa tapauksessa ne olisivat joutuneet realisoimaan tappiot hinnalla millä hyvänsä.

Päätös oli oikea. Nimittäin nyt pörssiosakkeet ovat nousseet 45,5 % vuodenvaihteen tilanteesta. Varma on myös lisännyt osakepainotustaan. Kun vuoden vaihteessa paino oli n. 4 % niin nyt se on 23 % Kiistelyä aiheuttaneet Hedge rahastot ovat tuottaneet tänä vuonna 17,2 %
Kokonaisuutena Varman sijoitustuotot olivat alkuvuonna liki 11 %

Yhtiön johto pitää tulevaisuuden haasteena sijoitustuottojen sijasta palkkasumman kasvun jatkumista.

Varma on Suomen suurin työeläkeyhtiö ja sijoittaja. Yhtiö vastaa lähes 800 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2008 Varman maksutulo oli 3,4 miljardia euroa ja se maksoi eläkkeitä 3,3 miljardia euroa. Yhtiön sijoitusten arvo oli syyskuun 2009 lopussa 28,3 miljardia euroa

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Miksi jotkut eivät saa vakuutusta lainkaan?

Joskus yleisönosastoilla ihmetellään miksi he saaneet haluamaansa vakuutusta. Lain mukaan ainoastaan lakisääteisiä vakuutuksia on pakko myöntää, jolloin yhtiö voi vaatia myöntämisen ehdoksi 1. vuoden käteismaksua ennen vakuutuksen alkamista. Näin toimitaan esimerkiksi luottohäiröisen asiakkaan hakiessa liikennevakuutusta.

Liikennevakuutusten luottohäiriöt ovat pienentyneet kun ala otti käyttöön katsastuskonttoreille ja muille ulkoisille myyntikanaville vakuutusvälitysjärjestelmän, joka automaattisesti tarkistaa asiakkaan tiedot. En tällä hetkellä ole varma onko jo kaikki yhtiöt mukana järjestelmässä. Alussa siitä puuttui A-Vakuutus, joka saikin sitten "uusia asiakkaita" yllättäviltä tahoilta.
Finassialan keskusliitto on määritellyt perusteltuja syitä kieltäytyä tarjouksen tekemisestä tai hylätä vakuutushakemus ovat esimerkiksi:

  • Asiakas on merkitty vakuutusyhtiöiden yhteiseen ns. väärinkäytösrekisteriin vakuutusyhtiöitä vastaan tehdyn petoksen tai poliisille ilmoitetun petosepäilyn vuoksi.
  • Vakuutusyhtiöllä on perusteltua aihetta epäillä, että asiakas toimii sellaisen henkilön lukuun, jonka kanssa vakuutusyhtiö ei tee sopimuksia.
  • Asiakkaalla on erääntyneitä riidattomia velkoja vakuutusyhtiölle tai sen kanssa samaan konserniin tai taloudelliseen yhteenliittymään kuuluvalle toiselle yritykselle.
  • Asiakas on käyttäytynyt uhkaavasti tai muulla vastaavalla häiritsevällä tavalla vakuutusyhtiön edustajaa kohtaan.
  • Asiakas on laiminlyönyt vakuutussopimuksen ja vakuutussopimuslain mukaiset velvollisuutensa esimerkiksi laiminlyömällä merkittävällä tavalla vakuutuksen keskeisten suojeluohjeiden noudattamisen tai antamalla vakuutusyhtiölle tahallaan vääriä tietoja sopimusta tehtäessä.
  • Vakuutusyhtiö ei ole saanut asiakkaalta riittävää selvitystä vakuutettavasta kohteesta, asiakkaan terveydentilasta tai vakuutukseen sijoitettavien varojen alkuperästä.
  • Asiakas on korvausta hakiessaan antanut vakuutusyhtiölle vääriä, puutteellisia tai ristiriitaisia tietoja, joilla on merkitystä vakuutusyhtiön vastuun selvittämisen kannalta.
  • Asiakas kieltäytyy antamasta vakuutusyhtiön edellyttämää valtuutusta häntä koskevien terveydentilatietojen saamiseksi.
  • Asiakas on toistuvasti laiminlyönyt vakuutusmaksujensa maksamisen.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Vakuutusala yrittää houkutella nuoria

Finassialan keskusliitto yrittää herätellä nuoria kiinnostumaan vakuutusyhtiöistä työpaikkana.






Lisää sivustolta http://www.keepitrolling.fi/

maanantai 12. lokakuuta 2009

Diili taidekauppaa - vakuutusmies putosi

Hjallis potkaisi pois potentiaalisen voittajan. Ehkä sitä jaksaa ensi viikollakin seurata ;)

Tapaturmavakuutusten siirtoliike - Tapiola ja Nordea menestyi

Lakisääteisten tapaturmavakuutusten ennakkotilastostot (lopullinen vahvistuu vasta vuoden vaihteessa) kertoo kuka pärjäsi yritysvakuutusten siirtoliikenteessä.

Tapiola teki euroissa loistavan tuloksen, liki 4 miljoonaa euroa. Tapiola sai asiakkaita suuria riskimaksuja maksavia, ilmeisesti rakennusliikkeitä, koska he menettivät nettona yli 900 asiakasta. Mutta eurot ratkaisee.

Toiseksi parhaan siirtotuloksen teki TrygVesta, joka tunnetaan markkinointinimellä Nordea vahinkovakuutus. He saivat nettona yli 600 asiakasta ja yli miljoonalla uutta maksutuloa. Nordea on haastaja markkinoilla ja tekee tällä hetkellä agressiivista asiakashankintaa joka ei ainakaan vielä ole kannattavaa. Ehkä TrygVesta hankkii lisää kantaa ostamalla Pohjantähden?

Positiivisen siirtotuloksen teki Aktia ja Pohjantähti. Muiden siirtotulos euroina olikin sitten negatiivinen.

Kappaleissa eniten nettosiirtoja teki Pohjola +732 kpl, Nordea + 610 Lähivakuutus +200.

Suurin hävijä oli If vahinkovakuutus - 2,8 miljoonaa euroa ja - 410 kpl.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Lainaturvan hinta ja sisältö vaihtelee.

Pankit sitovat asiakkaita lainaturvavakuutuksilla. Parhaiten sitoo kertamaksuinen lainaturvavakuutus, koska se siinä peritään kulut etupainotteisesti. Eli ensin pankin myyntipalkkio.

Lainaturvavakuutuksia on vaikea verrata, koska sisältö on hyvin erilainen. Siispä verrataan niin kuin kuluttaja yleensä, hintaa.




Lainaturvavakuutus on usein pantattu pankin hyväksi, jolloin mahdollisen vakuutuskorvauksen saa pankki, ei siis asiakas.

Perinteisessä henkivakuutuksessa edunsaajat on omaisuus tai nimetty henkilö. Ehkä kuolemantapauksen jälkeen on kiireellisempiä menoja asuntolaina kuten auto ja kulutusluotot joissa on isompi korko eikä ne ole edes verovähennyskelpoisia.




lauantai 10. lokakuuta 2009

Vakuutusyhtiö Kansan muistelua

Minulla on kirjastossa varauksessa Lamasta uuteen nousuun kirja, joka on selittelyteos miten siinä Eka-Haka-Kansa pesässä oikein kävi. Saa nähdä on tullut mitään uutta, jos on niin kommentoin myöhemmin.

Vakuutusyhtiö Kansa on viime vuosien suurin vakuutusyhtiö konkurssi. Eläke-Kansan tuhoamia varoja maksettiin Tel maksussa muutamien vuosien ajan korottuna maksuna.

Kansan kaatoi kasvun hakeminen kansainvälisiltä jälleenvakuutusmarkkinoilta. Tuotot vakuutussopimuksien alkuvaiheeessa olivat loistavat, joka innosti myös muut yhtiöt samoille markkinoille. Vastuut sopimuksista tuli muutaman vuoden aikana, josta aiheutui suomalaisille vakuutusyhtiöille satojen miljoonien markkojen tappiot. Vahinko-Kansan riskit jälleenvakuutuksessa olivat suurimmillaan 15 miljardia markkaa.

Yhtiö halusi päästä jenkkimarkkinoille ja osti Clarendon nimisen yhtiön, joka harjoitti pankkien vakuuttamista luottotappioiden varalta. Samanlainen bisnes oli viime vuonna kaatamassa jenkkien suurimman vakuutusyhtiön, AIG:n. Joten eihän siinä suomi-firmakaan selvinnyt.

Kansa-yhtiöissä oli ns. yhteinen kassa, joka tarkoitti että kaikki Kansa-yhtiöiden (ja ilmeisesti Eka konserninkin laskuista osa) lähetettiin maksettavaksi Eläke-Kansaan, joka sitten tilinpäätöksessään laskutti muita yhtiöitä kuluista ja käytännössä merkitsi lainasaamisiksi.

Eka-yhtiön ajauduttua yritysaneeraukseen Pohjolan toimitusjohtaja Niskanen oli varma että saa Vahinko-Kansan asiakaskannan. Pesänselvittäjät päättivät myydä Vahinko-Kansan Sammolle, josta tuli Suomen suurin vakuutusyhtiö ohi Pohjolan.

Eläke-Kansan Tel ja Yel kanta jaettiin kilpaileville vakuutusyhtiöille ja Tel vakuutusmaksua jouduttiin korottamaan tilapäisesti Kansan hukkaamien rahojen takia.

Henki-Kansa jatkoi konkurssipesänä hoitamalla sisällä olevia vakuutuksia. Suomen nousu lamasta palautti pesään varoja niin paljon että vastuut on ilmeisesti saatu hoidettua.

Kansa oli aikanaan punapääoman vahvoja linnakkeita, josta ei ole juuri muuta jäljellä kuin ay-liikkeen sijoitusvarat.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Mopopojat unohtavat vakuutuksen ottamisen ja maksamisen.

Mopojen määrän raju kasvu on tuonut uuden ilmiön. Alaikäiset jotka jättävät ottamatta mopoon liikennevakuutuksen kokonaan. Viime vuonna liki 750 alaikäistä sai vakuuttamisen myöhästymisestä hyvikemaksun. Jos vakuuttamattomuuden aikana sattuu vahinko vakuutusmaksu peritään jopa 10 kertaisen korotettuna laiminlyönti ajalta.

Koska osa ei maksa vakuutusmaksujaan, niin on tullut uusi nuorten ryhmä 1700 kansakunnan toivoa jonka asiat, lähinnä vakuutusmaksut ovat ulosotossa. Näin saatu varattomuusmerkintä estää sitten kännykkäliittymät, vuokra-asunnot sekä opintolainan saannin. Jonkun mielestä se voi olla pelkästään hyvä, koska se estää useimmista vippifirmoista pikavipin saannin.

Viime vuonna sattui n. 3700 mopoilijan saattumaa vahinkoa, joissa kuoli 11 mopoilijaa. Valtaosa korvausmenoista (20 miljoonaa euroa) oli henkilövahinkoja (86 %)

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

If siirtää asiakkaat "olette jonossa, odottakaa hetkinen" palveluun.

Asiakkaat haluavat puhelin ja nettipalvelua? Olette jonossa... painakaa... numero 1-2-3 ... olette jonossa. Olet kannattamaton asiakas jos haluat perinteistä palvelua palvelua konttoreissa.

If Vahinkovakuutus on julkaissut aikeet sulkea viisi konttoria vuoden loppuun mennessä. Konttorit sijaitsevat Kemissä, Kokkolassa, Lohjalla ja Helsingissä Kampissa ja Malmilla. Konttoreissa työskentelee yhteensä 15 henkilöä.

Viimeksi vuosi sitten yhtiö sulki kymmenen konttoria ja nyt lakkautuslistalla on viisi seuraavaa. Taloudellisia syitä konttorien karsimiseen ei ilmeisesti ole, sillä Suomen If on tehnyt alkuvuonna erinomaista tulosta, yhtiön yhdistetty kulusuhde oli alkuvuonna erinomainen 88,6 prosenttia.

Kilpailjat odottavat että If lopettaa loputkin konttorit, koska ongelmien jälkeen asiakkaat voi siirtää antamatta yhtään alennusta.



Tyel ja Yel vakuutusten uusi koti löytyi - Ilmarinen ja Eläke-Fennia voittivat

Työeläkevakuutusten siirtokierros sai päätöksensä kuun vaihteessa. Kuukausi sitten kerroin mistä on kysymys.

Nyt työeläkevakuutusyhtiöt ovat julkaisseet ennakkotiedot siirroista.

Työntekijöiden Tyel vakuutusten suurin voittaja oli Ilmarinen joka sai kilpailjoilta liki 11.5 miljoonaa maksutuloa. Ilmarisen vakuutuksia myy Pohjola sekä Pohjantähti.

Kakkosena oli Eläke-Fennia 8,8 miljoonan eurolla. Eläke-Fennian vakuutukset on siirtänyt Fennia vahinkovakuutus sekä Lähivakuutus-ryhmä.

Eläke-Tapiola menetti euroa eniten, liki 13,5 miljoonaa vakuutusmaksutuloa. Tapiolan heikko putki on jatkunut jo melko pitkään.

Varma menetti liki 8,3 miljoonaa euroa.

Tyel asiakkaita kappalemäärissä laskettuna, suurimmat voittajat olivat Ilmarinen + 368 kpl ja Eläke-Fennia +335 kpl. Asiakkaita menetti eniten Etera -747 kpl.

Yrittäjäeläkkeitä siirtyi eniten Eläke-Fenniaan joka sai nettona 662 kpl uusia yrittäjävakuutuksia. Pienet Fennia ja Lähivakuutus on onnistunut ilmeisen hyvin siirtämään yrittäjiä asiakkaikseen. Muista ainoastaan Ilmarinen sai uusi yrittäjäasiakkaita +223 kpl enemmän kuin menetti.

Yrittäjät lähtivät Veritaksesta -387 kpl, Tapiolasta -307 kpl, Etera -149 kpl ja Varma -49 kpl

Tarkempia tietoja löytyy yhtiöiden tiedotteista ja Telan nettisivustolta.




maanantai 5. lokakuuta 2009

Diilin myyntimiehet

Uusimmassa Diilissä Hjallis oli laittanut porukan tekemään rahaa matkailuun liittyvillä jutuilla rahaa.
Miesten porukka tajusi homman jujun. Huolimatta ensimmäisestä epäonnistumisesta homma päätettiin kloonata ja porukka lähti hakemaan hotelleja ja muita yrityksiä joiden esitteitä jaetaan matkailijoille.

Naisten homma meni teatteriksi. Olihan siinä pari onnistumista, jotka kloonaamalla olisi voitto tullut. Naiset tosin olivat tyytyväisiä niihin pariin asiakkaaseen.


sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Yel vakuutus - kenen pitää ottaa?

Kirjoitin jokin aika sitten yrittäjäeläkkeestä. Nyt tarkennan vähän kenen kuuluu ottaa yel vakuutus ja muita rajatapauksia.

YEL-vakuutus pitää ottaa, jos
  • yrittäjä työskentelee yrityksessä
  • yrittäjä on 18-68 vuotias. Vakuuttamisvelvollisuus alkaa 18 vuoden iän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta ja päättyy 68 vuoden iän täyttämiskuukauden lopussa.
  • yritystoimintaa harjoitetaan vähintään 4 kuukautta,
  • yrittäjän työtulo ylittää vuosittain vahvistetun työtulon (6 560,93 €/v vuonna 2009),
  • yrittäjän ansiotulo ei kuulu minkään muun eläkelain piiriin.
Yrittäjäeläkkeen piiriin kuuluus siis toiminimen haltija ja kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies, avoimen yhtiön yhtiömies. Osakeyhtiön osakas joka omistaa  yli 30 % kuuluu yelin piiriin.
Vastaavasti ky:n äänetön yhtiömies ei kuulu yel piiriin vaikka työskentelisi ja saisi voitto-osuuden yhtiön tuloksesta. 


Vakuutusmaksut määräytyvät vakuutettavan työtulon perusteella. Alle 53-vuotiaan yrittäjän YEL-vakuutusmaksu vuonna 2009 on 20,8 % työtulosta. 53 vuotta täyttäneen yrittäjän maksu on 21,9 %. Maksu nousee 53 vuoden iän täyttämistä seuraavan kalenterivuoden alusta. Uusi yrittäjä saa maksusta 25 % alennuksen 48 kk (4 vuotta) ajaksi. Yrittäjäeläkemaksu on kaikissa yhtiöissä sama. Yrittäjäeläkevakuutusmaksut eivät kata eläkemenoa, vaan veronmaksajat tukevat järjestelmää n. 100 miljoonalla eurolla vuosittain.

Joskus kritisoidaan yel järjestelmää ja väitetään että muilla järjestelyillä saadaan halvemmalla parempi turva tai että se on jopa tarpeeton.

1. väite: Ostamalla säästyneillä rahoilla yksiö, niin saa eläkeikänä nauttia vuokratuloista, siksi minimi yel maksu

vastaus: yksiö maksaa kaupungeissa jo 50 - 100 te, joten säästyneillä maksuilla ei sen hankinta ole mahdollista. Nettovuokra sellaisesta on sitten 300 - 500 euroa, joten eipä siitäkään ole pelastusta.

2. väite: Skandian eläkevakuutuksella saa paljon paremman eläkkeen kuin yel vakuutuksella.

vastaus: Vapaaehtoiset eläkevakuutuksissa kyse on vain siirretystä veronmaksusta, ne eivät anna turvaa työkyvyttömyyden varalta. Yel vakuutuksesta turva on voimassa heti vakuutuksen ottamisen jälkeen eikä vasta eläkeikänä.

3. väite: Yel vakuutus kannattaa ottaa aina miniminä.

vastaus: Yel vakuutuksesta ei ole kuin haittaa jos sen ottaa pienimpänä mahdollisena. Se pudottaa henkilön sosiaaliturvan ulkopuolelle. Jos ei ole varaa ottaa kunnon eläkevakuutus, niin kannattaa miettiä onko yrityksen toiminnalla mitään kannattavaa perustaa.

[päivitetty 6.5.2012]

perjantai 2. lokakuuta 2009

Liikennekäytöstä poisto säästää vakuutusmaksuissa ja veroissa.

Kohta kahden vuoden ajan on ollut mahdollisuus poistaa ajoneuvo käytöstä tekemällä liikennekäytöstä poiston vakuutusyhtiössä tai katsastuskonttorissa.

Verrattuna entiseen seisonta-aika ilmoitukseen eroja on siinä että myös ajoneuvovero perintä keskeytyy poiston ajaksi. Muutos on myös siinä että liikennekäytöstä poisto on rekisteritapahtuma, josta Ajoneuvohallintokeskus - Ake perii rekistöröintimaksun, jonka suuruus on tällä hetkellä 10,20 euroa. Poiston kannattavuutta voi laskea laskurilla.

Liikennekäytöstä poistetulla autolla ei saa ajaa muuta kuin ennakkoon varattuun katsastukseen. Muusta käytöstä rangaistus on poistoajalta 5 kertainen vero, kuitenkin vähentään 1000 euroa. Lehtitietojen mukaan vuosittain Suomessa jää satoja autoja kiinni jotka ovat liikennekäytöstä poistettu.

Liikennekäytöstä poistetusta autosta ei tarvitse poistaa rekisterikilpiä. Veikkaan että nämä autot tulevat lähivuosina ongelmiksi, kun romut ja ajokelvottomat autot jätetään kilpiin, koska siitä ei ole käytännössä mitään sanktiota.

Liikennekäytöstä poiston yhteydessä laajasta kaskosta keskeytyy törmäysvahinkojen korvaus. Tämä on aiheuttanut rahoitusyhtiöden mielestä ongelmaa, koska silloin poistuu myös esimerkiksi kaatuvan puun tai tuntemattoman törmääjän aiheuttamat vahingot. Tästä syystä rahoitusyhtiöt eivät ole kovinkaan innokkaasti suostuneet liikennekäytöstä poistoon.
Tähän on tosin viime aikoina tehty laajennus osamaksuvakuutuksen sisältöön koskien edellä mainittuja tilanteita. Tosin tilanne vaihtelee edelleen riippuen rahoitusyhtiöstä ja vakuutusyhtiöstä.

Moottoripyörille ja mopoille ei voi tehdä liikennekäytöstä poistoa. Osalla yhtiöistä löytyy vielä seisonta-ajallinen vakuutus moottoripyörille.

torstai 1. lokakuuta 2009

Nova Group - eikun Kevan uudet toimitusjohtaja pyrkyrit.

Vaalirahoituskohun takia eroamaan joutunut Kuntien eläkevakuutus - Keva hakee huippujohtajaa huippupaikalle.

YLE Uutisten tietojen mukaan Kevan peräsimeen ovat hakeneet mm. Eteran toimitusjohtaja Kalevi Hemilä ja Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Pasi Holm.

Hakijoiden joukossa on tiettävästi myös Suomen Pankin osastopäällikkö Pentti Pikkarainen ja Säästöpankkiliiton johtaja Pekka Määttä.

Itse pidän tuosta ryhmästä parhaana ehdokkaana Eteran toimitusjohtaja Kalevi Hemilää. Siirtotilastot näyttävät pian onko Etera onnistunut katkaisemaan asiakaskadon. Eteran asiakkaista suuri osa on perinteisillä Lel aloilla eli rakentamisessa, jossa taantuma on iskenyt kovimmin.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Vakuutusrikollisuuden torjunnasta laaja tutkimus

Poliisiammattikorkeakoulussa on tehty laaja tutkimus vakuutusrikollisuuden tutkinnasta vakuutusyhtiössä ja näiden siirtymisestä poliisille.

Vakuutusyhtiöt korvaavat n. 1,2 miljoonaa vahinkoa vuosittain. Näistä vahingoista vakuutusetsivät tutkivat tarkemmin n. 2000 tapausta. Niiden määrä on laskenut 2003 - 2007 viidenneksen.

Epäselvistä vahingoista yli puolet on autovahinkoja ja neljännes on kotitalouksien vahinkoja.

Epäselvistä vahingoista haetut korvaukset oli n. 43 miljoonaa euroa (2007). Tämä on kuitenkin alle 2 % kokonaiskorvausmenoista.

Vuonna 2007 vakuutusyhtiöt tekivät 89 rikosilmoitusta vakuutuspetoksista.

Vakuutusyhtiöillä on käytössä yhteinen vahinkorekisteri, josta korvauskäsittelijä näkee tarvittaessa asiakkaan jokaisen tekemän vahinkoilmoituksen. Rikoksista tuomitut on lisätty vilppirekisteriin, joka näkyy vakuutusyhtiön tarkistaessa asiakkaan luottotiedot.

Tutkimus on löydettävissä Poliisiammattikorkeakoulun ja Finassialan keskusliiton sivuilta

tiistai 29. syyskuuta 2009

Tyel ja Yel siirtoaika päättyy keskiviikkona.

Huomenna lähettifirmojen autot risteilevät eläke- ja tapaturmavakuutusyhtiöiden pääkonttoreiden kesken. Mukana on myyntimiesten ahkeruuden tulos, lakisääteisesten vakuutusten siirtohakemuksia yhtiöstä toiseen. Se näyttää joidenkin ulkopuolisista katsottuna nollasummapeli. Lisää vakuutuksia ei tule, niiden hoito vaihtelee vain ristiin.

Uudet tilastot tulee ehkä perjantaina, mutta miten viime vuonna oikein meni?

Viime vuonna Tyel maksutuloa menetti eniten Eläke-Fennia ja voittaja oli Varma.
Kappaleissa suurin hävijä oli Etera ja voittaja oli Ilmarinen.

Yel kappaleissa hävijä oli Eläke-Tapiola ja voittaja oli Ilmarinen.


maanantai 28. syyskuuta 2009

Vahinkovakuutuksen maksutulon kasvu vahvistunut

Uusin Finassialan keskusliiton kassaperusteinen tilasto kertoo että vahinkovakuutusyhtiöillä on tulossa ihan hyvä vuosi. Kassaan on tullut rahaa elokuussa 6,5 % enemmän kuin vuosisitten. Alkuvuoden kasvua on 2,2 % kun vielä viime kuussa luvut näyttivät 1,3 % kasvua.

Vastaavasti korvausmenot ovat kääntyneet laskuun. Elokuussa korvaksia maksettiin 3,8 % vähemmän kuin vuosi sitten ja alkuvuonna korvausmenot on pienentyneet 0,4 % viime vuodesta.

Taantuma vaikuttaa pientävästi yritysten vakuutusmaksujen kertymään ja vastaavasti yritysvakuutusten korvausmenoon. Yksityistalouksien vakuutusmyynti on edelleen hyvässä vauhdissa. Kotitaloudet eivät ole vielä tinkineet vakuuttamisessa.


Dillin kilpailijat kirpputorilla

Sipoonrannan myyntijohtajaksi etsittiin nyt kirpputori ostojen taitajaa. Sehän taitaa olla Hjalliksen mielestä tärkeä ominaisuus.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Sairauskuluvakuutuksesta hyötyä

"Pelastuksena oma vakuutus

Kaikeksi onneksi Lindholmilla oli henkilökohtainen sairaskuluvakuutus Tapiolassa. Hän sai vakuutusyhtiöltä korvauksen magneettikuvauksista sekä leikkauksen ja jälkihoidon kuluista. Leikkaus pelkästään maksoi 4 0000 euroa" Lähde: KU nettisivut. Tuossa leikkauskuluissa taitaa olla yksi nolla liikaa?

Hommahan oli lyhyesti se että henkilöllä tapahtui työtapaturma, josta vakuutusyhtiö ilmoitti ettei asiakkaan kokemilla vaivoilla ollut enää syy-yhteyttä tapaturmaan. – Kyseessä on tapaturmasta riippumaton sairausperäinen vaiva, If ilmoitti.

Tässä on yksi syy miksi kannattaa ottaa oma sairauskuluvakuutus, se korvaa sairausperäiset vaivat. Valitettavan moni luulee että työnantajan ottamat vakuutukset antaa kaikenkattavan turvan.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Aktia Vahinkovakuutuksen emoyhtiö Helsingin Pörssiin

Aktia hakee listausta Helsingin pörssiin 29.9. alkaen.

Aktian omistajina on mm. entisen Veritas Vahinkovakuutuksen omistajia jotka saivat Aktian osakkeita kun luopuvat keskinäisen yhtiön omistuksesta.

Mielenkiintoista nähdä miten Aktian osake lähtee kehittymään.

torstai 24. syyskuuta 2009

Finassialan keskusliitto: Vakuuttaminen suomessa

Finassialan keskusliitto on saanut valmiiksi katsauksen suomalaisesta vakuuttamisesta.

Pdf muodossa katsaus oleva löytyy liiton sivuilta.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Diili ja Hjallis

Katsoin maanantain uusimman diilin, jossa piti markkinoida Tallink Siljan alkuviikon risteilyjä.
Miesten homma alkoi hyvin kun projektipäällikkö aloitti että keskitytään tehtävään minkä annettiin, ei mihinkään Siljan brandiin...

Sitten mopo karkasi käsistä. Molemmilla esitys oli aika heikkotasoinen. Olisiko ollut laivayhtiön edustajan tarkempi tarvekartoitus ollut ratkaisu? Sieltähän olisi kuultu mikä heidän mielestään on se oikea kohderyhmä. Sen jälkeen ratkaisun luominen olisikin helpompaa.

Saa tähdä menee homma seuraavissa osissa nyrkkeilyksi kuvan mukaisesti.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Vakuutusmyynti yrittäjäksi?

Muutama vuosikymmen sitten kaikilla vakuutusyhtiöillä oli tuhansittain vakuutusmyyjiä, asiamiehiä, joista osa teki ihan myyntiäkin. Moni hoiti vain oman lähipiirinsä vakuutuksia, jos hoiti.

Vakuutussopimus laki vuodelta 1995 oli ensimmäinen selkeä askel kuluttajansuojaa kohti. Siinä asettiin myyjälle ja vakuutusyhtiölle tiedonanto ja koulutusvaatimuksia. Lain mukaan asiamiehen antamat lupaukset sitovat yhtiötä samalla tavalla kuin muunkin yhtiön henkilöston tekemät.

Seuraava vaihe oli asiamiesten rekisteröinti ja koulutusvaatimukset. Vakuutuksia saa vain toimiluvan saaneet vakuutusyhtiöt. Niitä välittävät meklarit ja asiamiehet on merkittävä rekisteriin, josta kuka tahansa voi sen tarkistaa. Rekisteröinti on maksullinen, n. 320 euroa.

Vakuutusyhtiöt etsivät silloin tällöin sopivia henkilöitä myyntiyrittäjiksi. Eri yhtiöillä on hyvin erilaisia järjestelyjä ja palkkiorakenteita.

Uusimpana vakuutusyrittäjiä on etsinyt Nordean vahinkovakuutuksen nimellä myyvä Trygvesta jolla oman ilmoituksensa mukaan n. 40 vakuutusyrittäjää. He toimivat Nordean konttorissa.

Tapiolalla on myös vakuutusyrittäjiä, joista osa pitää omaa myyntipistettä jollakin pienemmällä paikkakunnalla. Tapiola-yrittäjiä on n. 80

Vakuutusyhtiö If on ulkoistanut osan konttoreistaan If myyntipisteiksi yrittäjien hoidettavaksi. If myyntipisteitä on 24 ja yrittäjiä 15.

Lähivakuutus kutsuu omia yrittäjiä Lähi-yrittäjiksi. Heitä on lähinnä pääkaupunkiseudulla. Muualla myynnin hoitaa paikalliset lähivakuutusyhdistykset.

Ehkä eniten vakuutusmyyjäyrittäjiä on viime vuosina värvännyt Pohjola. Pohjolan asiamiehet toimivat paikallisten Osuuspankkien tiloissa.

Pohjantähti on laajentanut toimintaansa vuosikymmenen aikana voimakkasti, hekin etsivät vakuutusmyyjiä.

Sijoitus ja henkivakuutuksia välittävillä yrityksillä on myös jatkuvasti haku päällä.

Ansiohaitari vakuutusmyynnissä on valtava. Yleensä palkkio on provisio, josta yrittäjä maksaa omat eläkkeensä ja kulunsa pois. Netistä löytyy muutaman myyntiyrityksen tulostietoja tässä, tässä ja tässä.


maanantai 21. syyskuuta 2009

Kiitos palautteestasi sähköpostiini

Kiitos palautteesta

Olen saanut sähköpostiin palautetta, korjausvaatimuksia sekä vinkkejä uusista aiheista.

Niihin tule myöhemmin palaamaan.

Lisääkin viestejä saa lähettää vakuutusmies@gmail.com tai suoraan kommentoida blogiini.

Oletko harkinnut säästövakuutusta, tarvitseko lisää tietoa

Hyvä vaihtoehto eläkevakuutukselle on sijoitus (kertamaksuinen) tai säästövakuutus (jatkuvamaksuinen) säästövakuutus. Se sopii myös pitkäaikaisen hajautetun salkun haluavalle rahastosijoittajalle. Säästövakuutuksessa pystyy samanaikaisesti säästämään vaikka kymmeneen eri rahastoon.

Säästövakuutuksen edut säästäjälle:
  • rahat saa pois nopeammin, ei tarvitse odottaa eläkeikään
  • voit vaihtaa rahastoja vakuutuksen sisällä ilman veroseuraamuksia
  • jos tulee tilapaistä rahantarvetta, nostot vakuutuksesta pääomasta ilman veroseuramusta
  • maksat tuotosta pääomaveroa vasta kun nostot on yli sijoituksesi
  • suorassa rahastosijoituksessa maksat pääomatuloveron jokaisesta voitosta, säästövakuutuksessa vero-osuus jää tuottamaan lisää rahaa.
  • mahdollisuus antaa vakuutusäästölahjoja jopa 8500 euroa lähiomaiselle ilman lahjaveroa
  • kuolemantapauksessa merkittävä osa on verovapaata lähiomaiselle.
  • mahdollista suosia jotakin edunsaaja ohi perintökaaren ja testamentin. Vakuutussopimus ohittaa molemmat.
Säästövakuutusten haitat:
  • kulut on aina varmat, mutta tuotosta ei ole takuuta.
  • ei saa yleensä erikoisempia sijoituskohteita mukaan (toki poikkeuksia löytyy)
  • ei kannata alle 3 vuoden sijoitusajalla

Säästövakuutusten vertailua vaikeuttaa erilainen kulurakenne. Maksetut kokonaiskustannukset riippuu totetutuneesta maksuista. Osa yhtiöistä ottaa pääasiallisen palkkion maksuista, osa taas säästöistä ja osalla on euromääräiset minimi palkkiot. Yleensä yhtiöt kertovat omissa esitteissään heidän tuotteensa optimaalisen maksusuunnitelman mukaiset kulut.

Erinomainen tietopaketti ja vertailu eri vakuutuksista löytyy http://www.fine.fi/userfiles/file/ssva2008_R2.pdf

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Kanta-asiakasjärjestelmien vertailua 2.

Viime kuussa kirjoitin suurimpien yhtiöiden kanta-asiakasjärjestelmien vertailusta.

Nyt on vuorossa pienempien yhtiöiden vertailua netissä saatavien tietojen perusteella.

Nordea
Nordea on suomen vakutuutusmarkkinoilla melko uusi tulokas. Todellisuudessa on kyse TrygVesta Forsikring A/S:n, Suomen sivuliikeestä, joka käyttää markkinointinimeä Nordea vahinkovakuutus.
Liiketoiminta Suomessa perustuu Nordea pankin suureen asiakaskantaan tehtävään ristiinmyyntiin. Nordea laskee että keskittymällä parhaisiin avainasiakkaisiin saadaan niistä paras mahdollinen tuotto sekä estetään pankkiasiakkuuksien siirtyminen vakuutusten perässä muihin ryhmiin, lähinnä OP-Pohjolaan. Nordea ei tee käytännössä aktiivista myyntityötä muihin kuin omiin asiakkaisiin, joita on kyllä riittävästi.

Nordean kanta-asiakasohjelman perustana on perustaso, jolta asiakas siirtyy kriteerit täytettyään joko kanta-asiakkaaksi tai avainasiakkaaksi. Asiakas pääsee avainasiakkaaksi säästämällä tai lainaamalla 30.000 euroa sekä palkkatili pankkiin. Kanta-asiakkaan raja on 6000 euroa. Juuri näihin kahteen ryhmään Nordea kohdistaa vakuutusmarkkinoinnin, ensisijaisesti kuitenkin avainasiakkaisiin.

Nordea antaa mm. kotivakuutuksesta eri asiakastasoille erilaiset alennukset. Perustason asiakas saa taulukkohintaan, kanta-asiakas - 7,5 % ja avainasiakas -15 % taulukkohinnoista. Jos asiakkaalla on kotivakuutuksen lisäksi autovakuutus, niin asiakasetu on - 15 %

Vastaavalla perusteella on porrastettu henkilövakuutusten omavastuut. Avainasiakkailla on pienin omavastuu.

Fennia
Fennia asiakaskanta koostuu yrityksistä sekä kotitalouksissa. Tarkastelen tässä kotitalouksien kanta-asiakasjärjestelmää. Fennia määrittelee kanta-asiakkaakseen sellaisen asiakkaan jolla on vähintään kolme vakuutusta. Järjestelmä koostuu eri tasoista.

Ensimmäinen taso on nimeltään Fenniabonus-sopimus, jossa bonusalennus on 4 - 24 % sekä 3 % alennus autovakuutuksista. Henkivakuutuksen korvaussummaa on korotettu 20%

Seuraava taso on Perheen Fenniasopimus, jonka saa edelliset täytettyään ja kun maksaa vakuutusmaksuja 673 euroa vuodessa. Siinä etuna on 7 % alennus autovakuutuksesta ja 30 % turvan korotus henkivakuutukseen.

Fennia tarjoaa alle 30 vuotiaalle 25 % alennuksen vapaaehtoisista vakuutuksista neljän ensimmäisen vuoden aikana.

Lähivakuutus
Lähivakuutus on perinteisesti ollut maaseudun vakuututtaja, mutta nyt myös pienempien kaupunkien varteenotettava vakuuttaja. Pääkaupunkiseudulla markkinaosuus on vaatimaton. Lähivakuutus-ryhmä eroaa muista siten että se on n. 80 juridisesti itsenäisen vakuutusyhdistyksen ja jälleenvakuutusyhtiön yhteenliittymä. Lähivakuutus tekee yhteistyötä Säästöpankin ja Suomen Lähikaupan kanssa, jolta tulee Ykkösbonus yhteistyö.

Lähivakuutuksen vahinkovakuutusmaksut kerryttävät Ykkösbonusta.

Lähivakuutuksen Lähi-etu asiakkaaksi pääsee kahdella vakuutuksella, jolloin saa 5 % alennuksen vapaaehtoisista vahinkovakuutuksista.

Kanta-asiakasjärjestelmä on kehitetty kotivakuutuksen ympärille. Ainakin prosenteissa laskettuna alennukset ovat riittävät:
  • 50 % alennusta lasten sairauskuluvakuutuksesta
  • 50 % alennusta aikuisten sairauskuluvakuutuksesta
  • 30 % alennusta aikuisen tapaturmavakuutuksesta
  • 30 % alennusta jatkuvasta matkustajavakuutuksesta
  • 20 % alennusta henkivakuutuksesta
Tarkoituksena on antaa asiakasetuja asiakkaalle ja toisaalta sitoa asiakas tiukemmin yhtiöön. Sairauskuluvakuutus on tehokas sitoja jos vakuutuksenottaja ei toisesta yhtiöstä saa vastaavaa vakuutusturvaa.

lauantai 19. syyskuuta 2009

Murtojen määrä on pudonnut - poliisin tilastojen mukaan

Tänä kesänä murtouutiset ylittävät muutaman kerran uutiskynnyksen, mitä nyt Nova Group, Kevan, vaaliraha tai possuflunssa uutisilta tilaa jäi.

Uutisoinnista sai sen kuvan että murtohommat ovat lisääneet reilusti jo pitkän aikaa.

Todellisuudessa 90 luvun puolesta välistä lukien murtojen määrä on tilastojen mukaan puolittunut. Kehitys on oikean suuntainen.

Vakuutuksenottajan ja vakuutusyhtiön kannalta on tilanne hyvä. Ainakaan tältä osalta ei ole nousupaineita.

Kotitalouksien vakuutusehdoissa on yleensä hieman löysemmät lukitsemisohjeet. Usein riittää että murrosta on jäänyt murron jälket, avoimien ovien päivät eivät oikeuta korvaukseen. Yrityksillä on suurempien riskien takia tiukemmat suojeluehdot sekä joissakin tapauksissa korotetut omavastuut esimerkiksi työmaalta tai autossa varastettaessa.

Asuntomurto on monelle traumaattinen tapahtuma, lehdessä oli tuore tapaus jossa käräjillä murtomiehille määrättiin tästä korvausvelvollisuus. Tähän markkinarakoon on iskeneet hälytinlaite firmat. Ne tarjoavat murtohälytintä ja päivystystä muutaman kymmenen euron kuukausihintaan. Securitas tarjoaa yhdellä konseptillaan palvelua 39 euron kk hintaan, tosin kyseessä on peruspaketti jonka hinta nousee jos haluaa lisäosia.

Vuosihinta 468 euroa on todellisuudessa usein jopa suurempi kuin maksu jolla vakuutusasiakas saa kodilleen ja irtaimistolleen laajimman vakuutusturvan. Joten tästäkään näkökulmasta kotivakuutus ei ole mikään kallis tuote. Kotivakuutuksen maksusta osa yhtiöistä antaa hälytintalouksiin alennusta tai jopa omavastuun poiston murtotilanteissa.

perjantai 18. syyskuuta 2009

"Hyvin tehdyllä putkien pinnoittamisella voidaan siirtää putkiremonttia."

Otsikon mukainen kommentti tulee vastaan, kun juttelee vakuutusyhtiön korvauspäällikön kanssa viime aikoina markkinoitusta putkistojen pinnoitusmenetelmästä.

Uusia menetelmiä käytetään lähinnä viemärisaneerauksissa. Viemäreistä aiheutuu noin viidesosa vuotovahingoista, mutta suhteellinen osuus korvausmenoista on pienempi.

Moni taloyhtiö miettii hyväksyykö halvemman pinnoitustarjouksen ja mitä se merkitsee mahdolliseen vakuutuskorvaukseen. Pääsääntöisesti yhtiöt pitävät ikävähennystä laskiessaan putken alkuperäistä ikää laskuperusteena. Perinteistä putkiremonttia puoltaa myös se että usein halutaan nostaa huoneiston tasoa ja samalla korjata puutteellinen tai jopa puuttuva kosteuseristys.

Yit kiinteistöstötekniikan asiantuntijan taloyhtiön kannattaa verrata mitä rahalla saa. Jos pinnoitus maksaa yli puolet eikä siinä saada uusia vedeneristyksiä ja pintamateriaalia eikä varmuuttaa putkien kestävyydestä, kannattaa harkita vakavasti valita perinteinen putkiremontti.

Pinnoitusyritykset haluaisivat että vakuutusala tekisi selvät ja yhteiset korvauskäytännöt kun putket on pinnoitettu.

Finanssialan Keskusliitossa ei ajatukselle vakuutuskäytäntöjen yhtenäistämisestä lämmetä. Ei sellaista päätöstä tehdä koskaan. Jokainen vakuutusyhtiö tekee markkinoilla omat päätöksensä, kuittaa turvallisuusasiantuntija Finanssialan Keskusliitosta. "Vakuutus ei ole mikään huoltosopimus. Putkistot täytyy joka tapauksessa korjata, oli vakuutusyhtiö asiasta mitä mieltä tahansa."

torstai 17. syyskuuta 2009

Eläkeikä nousee perjantaina vuodella - muutoksia eläkevakuutukseen.

Tänään hallitus päätti että vapaaehtoisen eläkevakuutuksen alkamisikä uusissa sopimuksissa on tänään 62 vuotta, mutta jo huomenna alkavissa sopimuksissa 63 vuotta.

Vanhoihin sopimuksiin voi säästää vielä 7 vuoden ajan, sen jälkeen verovähennyskelpoisia on vain kohteet joista saa takaisin 63 vuoden iässä.

Tällä hetkellä säästöt voi nostaa pois kahden vuoden aikana, mutta tulevaisuudessa takaisinnosto aika on vähintään 10 vuotta. Toki sitäkin saa lyhyemmäksi olemmalla työelämässä yli lakisääteisen eläkeiän, vähintään kuitenkin kuudeksi vuodeksi.

Ensi vuodesta lähtien voi säästää suoraan osakkeisiiin, talletuksiin ja rahastoihin. Myös säästösopimuksen siirtäminen yhtiöstä toiseen muuttuu mahdolliseksi. Palveluntarjoajan vaihtamisesta ei aiheudu asiakkaalle veroseuraamuksia.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Lainaturva tehokkaasti myyty, huonosti informoitu vakuutus

Tapiolan tilaaman, Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan suuri osa asiakkaista ei tiedä mitä heille on myyty.

"Yli 40 prosenttia lainaturvan ottaneista ei tiedä tai ei osaa sanoa, kuinka vakavasta vammautumisesta tai haitasta pitää olla kysymys, että lainaturvavakuutuksesta voi saada korvausta." (lähde: Tapiola)

En minäkään tiedä, vaikka olen vakuutusalan ammatilaisen. Tosin minulla ei ole lainaturva vakuutusta.

Tapiolan sivut kertovat yhden esimerkin:
"Jos menetät toisesta kädestäsi kaikki viisi sormea, vamman haittaluokkaprosentti on 45 %.
Monet lainaturva-vakuutukset kuitenkin korvaavat vain, jos vakuutettu vammautuu tapaturmaisesti ja pysyvästi ja haittaluokkaprosentti on vähintään 50 % tai 60 %." (lähde: Tapiola)

Pankeille kertamaksuinen lainaturva on erittäin kannattava tuote, se tuo tulosta tuloslaskelmaan kohtaan palkkiotuotot.
Useimmassa tapauksessa asiakas ottaa lisää lainaa jolla maksaa pankin välittämän vakuutuksen kerrallaan. Lisälainan pankki kirjaa asuntolainaksi, vaikka oikeasti on kyse kulutusluotosta. Asiakas maksaa lainaturva lainan korkoja, joka lisää turvan kustannuksia.

Lainaturvassa on työttömyydestä hyvin tarkat määräykset, työttömyyden syy pitää olla tuotannollinen tai taloudellisista työnantajan aloitteesta. Tukipaketti tai itse otettu lopputili estää lainaturvakorvaukset.

Joissakin tapauksissa lainaturvassa on mainittu tarkka lista sairauksista jotka oikeuttavat korvaukseen, muussa tapauksessa ne jäävät asiakkaan omalle vastuulle.

Lainaturvavakuutukset usein pantataan pankin hyväksi, jolloin mahdollinen korvaus menee kokonaan pankin hyväksi. Usein perheen huoltajan tapauksessa asuntolainan hätäinen maksaminen ei ole se kiireellisin rahanreikä, vaan esimerkiksi kulutusluotot. Perinteisessä henkivakuutuksessa edunsaajat itse päättää mikä on heille tärkeintä.

Lainaturva jarruttaa myös pankin vaihtamista. Kertamaksuisen lainavakuutuksen ensimmäiset vuodet ovat kaikki kalliit koska lainaturvan myöntäjä perii kulut etupainotteisesti ja siksi mahdollinen palautus voi olla pettymys.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Taloyhtiöiden vuotovahinkoihin isännöitsijälle uusi työkalu - langaton vuotovahinko hälytin.

Vesivahingot ovat Finassialan keskusliiton tutkimuksen mukaan kasvaneet viime vuosina. Yksi kasvavista vahingon aiheuttajista on astianpesukoneet ja varsinkin niiden poistoletkut. Useissa tapauksissa, varsinkin vuokrakohteissa, asukasta ei kiinnosta pienet vuodot. Eikä hän useinkaan edes tiedä kenelle ne pitäisi ilmoittaa.

Vuotovahingossa on tärkeää että korjaus ja kuivaustyö aloitetaan mahdollisimman nopeasti. Näin säästetään taloyhtiön (osakkaiden) ja vakuutusyhtiön rahoja. Osa vakuutusyhtiöistä ei enää korvaa putkistorikkoja, jos taloyhtiössä on korvattu parinkin asunnon putket. Sen jälkeen homma muuttuu taloyhtiölle kalliiksi.

Nyt on tullut markkinoille langaton hälytin järjestelmä joka lähettää isännöitsijälle tai huoltomiehelle tekstiviestin jos yksikin pisara on pudonnut vesipisteen alle asennettuun tunnistimeen. Tekstiviestissä asunnontiedot, joten vuodon paikallistimen onnistuu nopeasti.

Koivukylässä 52 asunnon kerrostaloyhtiössä on ollut 10 vuoden aikana 14 vesivahinkoa, jotka ovat aiheuttaneet 15 000 - 40 000 euron vahingot /per kerta. PPO868 -vesivuotohälytysjärjestelmä on ollut käytössä nyt vuoden. - Hälytysjärjestelmän asennus tuli maksamaan koko taloyhtiölle 15 000 euroa. Jo asennusten yhteydessä löytyi kaksi alkavaa vesivuotoa. Järjestelmän asennus maksoi itsensä takaisin jo ennen kuin se kytkettiin edes toimintaan.

Vakuutusyhtiöt miettivät tällä hetkellä minkälaiset alennukset annetaan kyseisellä tai vastaavilla laitteistoilla suojattuihin kohteisiin.

maanantai 14. syyskuuta 2009

MTV3 Diili alkaa - Hjalliksen potkuja hakemassa vakuutusmyyjä ja 13 muuta tyyppiä.

Olen katsellut Diilin jenkkiversiota joitakin osia. Tässä tänään alkavassa Hjalliksen Diilissä näyttää olevan mukana yksi vakuutusmyyjä. Kiva nähdä miten homma sujuu.

"mä annan sulle potkut!"

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Koiravakuutus - miten onnistuu koiran ja kissan vakuuttaminen vertailu

Suomessa arvioidaan olevan n. 600.000 koiraa, joista n. 450.000 on rekisteröityä. Uusia pentuja rekisteröidään vuosittain 44.000 kpl, joille osalle otetaan koiravakuutus. Koiravakuutus markkinat ovat siis melko suuret, mutta kohoneiden vahinkosuhteiden takia se ei herätä suuria intohimoja monessakaan vakuutusyhtiössä.

Koiravakuutus on useimmissa yhtiöissä kotivakuutuksen liitännäinen, ilman kotivakuutusta koiravakuutusta ei myönnetä. Vain kolme vakuutusyhtiötä myöntää koiravakuutuksen ilman kotivakuutusta. Vakuutusyhtiön kannalta tavoite on kokonaisasiakkuus.

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta on tehnyt vertailun koiravakuutuksista. Vakuutusyhtiöillä on eri laajuisia vakuutuksia. Osalla on perusvakuutus tapaturmaisen ja sairauteen kuoleman varalta. Siitä laajennus on eläinlääkärikuluvakuutus. Osa yhtiöistä myöntää myös jalostuskoiravakuutuksia sekä pentuevakuutuksia pentujen piilevien vahinkojen varalta. Jos tarvitset jalostuskoiravakuutusta ja pentuevakuutusta vaihtoehdot on Tapiola ja Pohjola.

Yleensä koiralle saa pentuvakuutuksen 6 viikon ikäisenä ja se päättyy 10 vuoden iässä. Tapiolalla tosin joissakin roduissa jo 8 vuoden iässä eläinlääkärikulujen osalta.

Vertailua on hintojen osalta vaikea saada kattavaksi, koska Pohjolassa, Pohjantähdessä, Ifissä ja Tapiolassa hintaan vaikuttaa koiran rotu.

Rajoitusehdot ovat hyvin samanlaisia. Eli ennaltaehkäisevää hoitoa kuten rokotuksia tai sterilisaatiota ei korvata. Joidenkin eläinlääkärien innokkaasti määräämä erikoisravinto tai luontaistuotteita ei korvata.

Hoitokuluissa on yleisesti omavastuu. Yleisin vaihtoehto on 25 % kuluista + jokin euromäärä. Vaihtoehtojen paremmuudesta voi esittää vain arvailuja, koska se riippuu tietenkin mitä sairauksia koiralle tulee. Ehkä asiakkaankin kannattaa katsoa mitä eläinlääkärit veloittavat palveluistaan. Kannattaa huomioida miten vakuutuksessa lasketaan korvauksen enimmäiskorvausmäärä, silläkin on useita eri vaihtoehtoja. Useimmat vaihtoehdot ovat yleensä riittäviä, paitsi sellaisissa onneksi harvinaisissa tapauksissa joissa koira joutuu pariin leikkaukseen vakuutuskaudella.

Vertailun löytää kokonaisuudessaan http://fine.fi/index.php?item=182

perjantai 11. syyskuuta 2009

Miksi tapaturmavakuutus ei korvaa - yleisimmät syyt hylkyyn tai osakorvaukseen

Melko yleisesti törmää tarinoihin kuinka vakuutusyhtiöt eivät korvaa ollenkaan tai vain osan asiakkaan kokemasta tapahtumasta. Rahoitus- ja vakuutusneuvonta on tehnyt koosteen yleisimmistä heidän käsittelyyn tulleista tapaturmavakuutuksia koskevista valituksista.

Tyypillisiä kiistoja aiheuttavia vammoja ovat selkä-, olkapää- ja polvivammat, tyrät sekä akillesjänteen ja hauislihaksen jänteen vammat. Näissä tapauksissa joskus maksetaan hoitokuluja tietyn ajan joka katsotaan johtuvan tapaturmasta. Jos tapahtuma on aiheutunut sairaudesta, niin korvausta ei makseta lainkaan.

Mikä tahansa vamma ei ole tapaturmavakuutuksesta korvattava. Tapaturma on äkillinen, ulkoinen, ruumiinvamman aiheuttava odottamaton tapahtuma, joka sattuu vakuutetun tahtomatta. Kaikkien näiden on täytyttävä.

Yksityistapaturmavahingon selvittely tapahtuu hoitavan lääkäreiden lausuntojen, tutkimustulosten tai leikkauskertomuksien perusteella. Vakuutusyhtiön lääkäri ei tasapuolisuuden takia tapaa potilasta vaan pitäytyy lausuntoihin ja ratkaisusuosituksiin.

Parhaiten ratkaisuihin ja niiden perusteihin voi tutustua http://www.fine.fi/index.php?item=182

Sivulla löytyy myös ohjeet valitusten tekemiseen niin yhtiöille kuin lautakuntaan.