lauantai 17. lokakuuta 2009

Vakuutusala neuvottelee palkoista

Vakuutusalan työnantaja- ja työntekijäjärjestöt vääntävät palkoista. Työehtosopimus on voimassa vielä pari vuotta. Loppuvuodesta tulevista palkankorotuksista on sovittu että ne noudattavat yleistä linjaa. Vakuutusväen mukaan yleinen linja tänä vuonna tuleville korotuksille on 3,5 %

Työnantajapuoli haluaisi maksaa yllätys yllätys vielä vähemmän. Heidän tarjous on 0,3 % + 0,2% pärstäkertoimella. EK on hirttänyt itsensä tupon vastaisilla lausunnoilla ja heidän mukaansa jokainen ala maksaa omien varojen ja tulevaisuuden näkymien mukaista palkkaa, eikä siis ole mitään yleistä linjaa. Kuitenkin he heittävät metallin prosentit yleiseksi linjaksi, jolla on hyvin vähän tekemistä vakuutusbisneksen kanssa.

Vakuutusalalla menee erittäin hyvin. Yhdistetyt kulusuhteet on melkein kaikilla kunnossa, joten perusliiketoiminta on kannattavaa. Sijoitustoiminta tuottaa nyt, eikä viime vuoden pudotusta oikeasti tapahtunut kassaperusteisesti vaan tilinpäätöksessä.

Myyntipalkkioita moni yhtiö on suitsimassa vaikka toisaalta yhä useampi halutaan tulospalkkion piiriin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti