lauantai 10. lokakuuta 2009

Vakuutusyhtiö Kansan muistelua

Minulla on kirjastossa varauksessa Lamasta uuteen nousuun kirja, joka on selittelyteos miten siinä Eka-Haka-Kansa pesässä oikein kävi. Saa nähdä on tullut mitään uutta, jos on niin kommentoin myöhemmin.

Vakuutusyhtiö Kansa on viime vuosien suurin vakuutusyhtiö konkurssi. Eläke-Kansan tuhoamia varoja maksettiin Tel maksussa muutamien vuosien ajan korottuna maksuna.

Kansan kaatoi kasvun hakeminen kansainvälisiltä jälleenvakuutusmarkkinoilta. Tuotot vakuutussopimuksien alkuvaiheeessa olivat loistavat, joka innosti myös muut yhtiöt samoille markkinoille. Vastuut sopimuksista tuli muutaman vuoden aikana, josta aiheutui suomalaisille vakuutusyhtiöille satojen miljoonien markkojen tappiot. Vahinko-Kansan riskit jälleenvakuutuksessa olivat suurimmillaan 15 miljardia markkaa.

Yhtiö halusi päästä jenkkimarkkinoille ja osti Clarendon nimisen yhtiön, joka harjoitti pankkien vakuuttamista luottotappioiden varalta. Samanlainen bisnes oli viime vuonna kaatamassa jenkkien suurimman vakuutusyhtiön, AIG:n. Joten eihän siinä suomi-firmakaan selvinnyt.

Kansa-yhtiöissä oli ns. yhteinen kassa, joka tarkoitti että kaikki Kansa-yhtiöiden (ja ilmeisesti Eka konserninkin laskuista osa) lähetettiin maksettavaksi Eläke-Kansaan, joka sitten tilinpäätöksessään laskutti muita yhtiöitä kuluista ja käytännössä merkitsi lainasaamisiksi.

Eka-yhtiön ajauduttua yritysaneeraukseen Pohjolan toimitusjohtaja Niskanen oli varma että saa Vahinko-Kansan asiakaskannan. Pesänselvittäjät päättivät myydä Vahinko-Kansan Sammolle, josta tuli Suomen suurin vakuutusyhtiö ohi Pohjolan.

Eläke-Kansan Tel ja Yel kanta jaettiin kilpaileville vakuutusyhtiöille ja Tel vakuutusmaksua jouduttiin korottamaan tilapäisesti Kansan hukkaamien rahojen takia.

Henki-Kansa jatkoi konkurssipesänä hoitamalla sisällä olevia vakuutuksia. Suomen nousu lamasta palautti pesään varoja niin paljon että vastuut on ilmeisesti saatu hoidettua.

Kansa oli aikanaan punapääoman vahvoja linnakkeita, josta ei ole juuri muuta jäljellä kuin ay-liikkeen sijoitusvarat.

1 kommentti:

  1. Seuraako yhdistyneet Tapiola-yhtiöt ja Lähivakuutus perässä? Molemmat ovat kuluttajaasiakkaisiin keskittyviä, eikä KV- toiminta ole heille tuttua. Onko se pelastus vai haaste nykymaailmasssa, jossa Suomessakin toimii lukuisia KV- yrityksiä, mm. kuluttajamarkkinoilla.

    VastaaPoista