torstai 17. syyskuuta 2009

Eläkeikä nousee perjantaina vuodella - muutoksia eläkevakuutukseen.

Tänään hallitus päätti että vapaaehtoisen eläkevakuutuksen alkamisikä uusissa sopimuksissa on tänään 62 vuotta, mutta jo huomenna alkavissa sopimuksissa 63 vuotta.

Vanhoihin sopimuksiin voi säästää vielä 7 vuoden ajan, sen jälkeen verovähennyskelpoisia on vain kohteet joista saa takaisin 63 vuoden iässä.

Tällä hetkellä säästöt voi nostaa pois kahden vuoden aikana, mutta tulevaisuudessa takaisinnosto aika on vähintään 10 vuotta. Toki sitäkin saa lyhyemmäksi olemmalla työelämässä yli lakisääteisen eläkeiän, vähintään kuitenkin kuudeksi vuodeksi.

Ensi vuodesta lähtien voi säästää suoraan osakkeisiiin, talletuksiin ja rahastoihin. Myös säästösopimuksen siirtäminen yhtiöstä toiseen muuttuu mahdolliseksi. Palveluntarjoajan vaihtamisesta ei aiheudu asiakkaalle veroseuraamuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti