torstai 4. maaliskuuta 2010

Etera saneeraa 30 pois

Eläkeyhtiö Eteran johto tajusi lähteä pois uppoavasta laivasta jo viime vuonna. Tänä vuonna sitten potkitaan pois henkilöstö joko tukipakettien, ennenaikaisten eläkkeiden tai potkujen avulla. Tavoite tahti on 30 joista osa pääsee nauttimaan ennenaikaista eläkettä, sehän kun on edelleen niin halpa keino vaikka hallitus höpisee työurien pidentämisestä.

Viime vuosi mahtoi olla Eteralle vaikea. Parhaat asiakkaat vaihtoivat yhtiötä, suurimmat asiakkaat lomauttivat ja potkivat pois työntekijöitään joten palkka ja samalla eläkemaksut pienenivät.

Eteran suurin asiakasryhmä on rakennusliikkeet jotka kärsivät taantumasta pahiten.

Jäädään odottamaan mitä Etera tiedottaa.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Eläkesäästäminen uudistuu PS-tilit tulevat

Lähiaikoina vakuutusyhtiöt ja pankit saavat myyntivalmiiksi uuden lainsäädännön mukaiset pitkäaikaissäästämis PS-tuotteet.

Uusia hyviä puolia on mahdollisuus siirtää säästöt toiseen yhtiöön ilman veroseuraamuksia sekä uusia sijoituskohteita.

Vakuutus ja rahoitusneuvonta on tehnyt uuden esitteet aiheesta http://www.fine.fi/index.php?item=182

Tapiolan korvauspalvelussa ruuhkaa

Tapiola on ammattiliiton lehden mukaan tehostamassa toimintaa ja uusien tilalle ei palkata lisää henkilöstöä. Nyt Tapiola pahoittelee korvauspalvelun pitkiä jonoja.

Tapiola on onnistunut vähentämään korvauspalvelun kuluja ja nyt halutaan siirtää asiakkaat asioimaan verkon kautta.