maanantai 31. elokuuta 2009

Taantuman vaikutus vakuutusyhtiöiden maksutuloon?

Vahinkovakuutus ovat nyt julkaisseet alkuvuoden tuloksensa. Kaikillä näytti sijoitustuotot nouseet. Minkä verran siinä on todellisia tuottoja ja minkä verran pelkästään viime vuoden alaskirjauksien palautuksia, sitä en tiedä.

Finassialan keskusliiton uusimman tilaston mukaan saadut vakuutusmaksut ovat heinäkuun loppuun mennessä olleet 1.3 % suuremmat kuin vuosi sitten. Eli kasvu on kokonaisuudessaan hieman suurempi kuin inflaatiovauhti.

Eniten on pudonneet selkeät yritysvakuutuslajit
- kuljetusvakuutukset - 7,4 %
- lakisääteinen tapaturmavakutuus - 4,9 %
- alukset ja kalusto - 3,0%

Yksityispuolella sairauskulut ja tapaturmavakuutukset sekä kotivakuutukset kasvoivat
- muu tapaturmavakuutus +12,4%
- kotitaloudet + 3,3%
- maa-ajaneuvot (kaskot) + 4,4%


Alkuvuoden maksetut korvaukset kasvoivat maltillisesti 1,1 %
Eniten pudonneista yritysvakuutuslajien korvaukset putosivat reilusti. Nousua oli yksitystalouksien ja yrityksien omaisuuksien vakuutuksissa.

Kannattaa muistaa että vakuutusyhtiöiden tuloslaskenta on vaikeampaa kuin muiden liikeyritysten. Lopulliseen tulokseen vaikuttaa myös mm. tasoitusmäärän ja korvausvastuun muutokset, liikekulut sekä sijoitustoiminnan nettotulos.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Lapsivakuutus vertailu

Lapsivakuutukset ovat olleen aktiivisessa markkinoinnissa reilut pari vuosikymmentä. Ensimmäiset lapsivakuutukset tehtiin liian kattavaksi, omavastuuttomiksi ja liian halvoiksi. Niistä puuttui myös kytkentä perheen kotivakuutukseen. Arvata saattoi että muodostuivat tappiolliseksi. Osa hinnankorotuksista meni jopa KKO asti.

Nykyiset lapsivakuutukset ovat pääpiirteittäin toistensa kopioita. Toki pieniä muutoksia on omavastuussa ja joidenkin asioiden korvauksissa. Mutta yleinen henki tuntuu olevan, että nyt näiden on kannatettava. Omavastuut ovat nouseet ja kytky kotivakuutukseen on joskus ärsyttävän tiukka. Osalla lapsivakuutus päättyy jos kotivakuutus siirtyy toiseen yhtiöön. Ehkä yhtiöt ovat laskeneet ihan oikein lapsivakuutus estää vakuutusyhtiön vaihdon.

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta on laatinut päivitetyn vertailun lapsivakuutuksista tänä kesänä. Tiedot on tarkistettu vakuutusyhtiöissä.

Sivustolla on kerrottu myös tärkeimmät muistettavat asiat lapsivakuutusta otettaessa.

Suurin osa yhtiöistä tarjoaa ennen syntymää ottaa varaus lapsivakuutuksesta. Yleisin ennakkovaraus aika on 3 kk ennen laskettua aikaa. Varauksessa vaikuttaa yleisesti äidin terveydentila, mm. korkea painoindeksi voi estää vakuutuksen myöntämisen.

lauantai 29. elokuuta 2009

Pohjantähti paransi viime vuodesta

Hämeenlinnassa pääpaikkaansa pitävä Pohjantähti ilmoitti omia tuloslukujaan. Pohjantähden arvion mukaan vahinkovakuutusalan maksutulon kasvu jäi reiluun prosenttiin. Pohjantähdellä kasvu oli 3 % (Toki Pohjantähden arvio alan kasvusta tuntuu alimitoitetulta kun vertaa muihin tulosjulkaisijoihin.) Pohjantähti iloitsee varsinkin yritysvakuutusmyynnin kasvusta, sehän on taantuman vuoksi takunnut yleisesti.

Yhdistetty kulusuhde jäi 93 % joka on hyvää tasoa. Sijoitustoiminta tuotti kohtuullisesti 3,7 % ja alkuvuoden tulos on n. 1.7 miljoonaa euroa.

Pohjantähdelle positiivinen tulos on tällä hetkellä elinkelpoisuuden edellytys. Viime vuonna yhtiö teki jättitappiot ja söi yhtiön vapaita omia pääomia. Esimerkiksi jakokelpoisia pääomia yhtiöllä ei ollut. Ilmarinen pitää n. 8 miljoonan sijoituksella yhtiötä pystyssä, ilman sitä yhtiöllä ei olisi tulevaisuutta. Pohjantähti panostaa lisää yritysmyyntiin, joka onkin tärkeää sen päärahoittajan Ilmarisen kannalta. Yritysmyynnissä kun suurin osa maksutulosta tuleekin lakisääteisistä eläkevakutuksista.


perjantai 28. elokuuta 2009

Nuorissa paljon asiakaspotentiaalia

Tasaa keskelle
Kaikilla nuorilla ei ole vielä voimassa olevaa koti tai tapaturmavakuutusta. Tämän pitäisi innostaa myyjiä, koska sehän tarkoittaa että tulevaisuudessa asiakkaita vielä löytyy.
Lähes 36 prosenttia suomalaisnuorista ei ole hankkinut itselleen kotivakuutusta. Yli kolmasosalta 18-28-vuotiaista puuttuu myös tapaturmavakuutus, ilmenee vakuutusyhtiö TrygVestan teettämästä tutkimuksesta. (lähde Kauppalehti)
Toki tutkimus on aina tutkimus. Osa tuon ikäisistä nuorista asuu täyshoidossa vanhempiensa luona. Myös yleinen EVVVK asenne kaikkiin asioihin tuntuu vaivaavan. Toisaalta osa nuorista ei enää saa vakuutuksia kun ovat pilanneet luottotiedot kännykkä, pikavippi sekä pokeri harrastuksillaan.

VvL paheksuu Aktiaa

Vakuutusväen liitto Vvl paheksuu Aktia vahinkovakuutuksen potkusuunnitelmia

"Yhtiö esittää liki joka viidennen työntekijän vähentämistä vuoden loppuun mennessä. Jos yhtiön suunnitelmat toteutuvat, työnsä menettää noin 30 konttoritoimihenkilöä ja 10 kenttämiestä. Vähennykset iskevät kovimmin kenttämiehiin, joista noin joka kolmas ollaan vähentämässä."

Aktia Vahinkovakuutus, siis entinen Veritas vahinkovakuutus laajensi toimintaansa kun se liittyi Veritas konserniin. Nyt tämä ylimääräinen kulurakenne otetaan pois ja Aktia vahinkovakuutus keskittyy palvelemaan sitä vanhaa Svensk-Finland asiakaskuntaa. Ruotsinkielinen raha on puhunut.

torstai 27. elokuuta 2009

Työkyvyttömyyseläkkeisiin parannuksia.

Ensi vuoden alusta uusien työkyvyttömyyseläkkeet parantuvat. Merkittävin muutos on tulevan ajan karttumisprosentin muuttaminen kiinteäksi 1,5 %. Nykyisin prosentti laskee yli 50 vuotiaiden osalta.

Eläketurvakeskus laskenut sivuillaan esimerkin sen vaikutuksesta.

Esimerkki: Henkilö tulee työkyvyttömäksi 45-vuotiaana vuonna 2010. Hänen viiden edeltävän vuoden keskiansionsa on 2 000 e/kk. Tätä ansiota käytetään laskettaessa hänen eläkkeensä työkyvyttömäksi tulosta 63 vuoden ikään. Ennen vuotta 2010 tulevan ajan eläkeosuus oli
2 000 x 5 x 1,5 % = 150
2 000 x 13 x 1,3 % = 338
Yhteensä 488 e/kk

Vuoden 2010 alusta voimaan tulevien sääntöjen mukaan hänen tulevan ajan eläkkeensä olisi 2 000 x 18 x 1,5 % = 540 e/kk. Lisäksi eläkkeensaajan eläkkeeseen lasketaan mukaan eläke, jonka hän on ansainnut työkyvyttömyyden alkamiseen mennessä. Lähde: Etk.fi

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Yrittäjäeläke - sosiaaliturvan perusta

Miten suuren yrittäjäeläkkeen kannattaa ottaa? Riippuu tilanteesta. Yrittäjäeläkkeellä on paljon muutakin merkitystä kuin kerryttää vanhuuseläkettä. Asuntolainoja maksavan perheellisen kannattaa ottaa kattavampi vakuutusratkaisu kuin yksin elävän velattoman jos varsinkin on tottunut vaatimatoon kulutustasoon.

Yrittäjä voi oikeastaan melko vapaasti määritellä kuinka ison YEL vakuutuksen haluaa tehdä. Minimi ei kannata tehdä, kuin ehkä sellaisessa poikkeuksillessa tilanteessa että päätyö on joku melko hyvin palkattu ja jatkuvaa ja vakuutus tarvitaan vain kun sivutulon työtulot ovat kasvaneet yli rajan.

Ensimmäinen porras jonka alle ei kannata jäädä on 8520 euroa, joka on työvoimaviranomaisten käyttämä raja. Eli tätä pienempää työvoimaviranomainen pitää harrastustoimintana ja olona työmarkkinoilta pois.

Oikea taso on se minkä palkkatason saisit vastaavasta työstä vieraalla. Tai mieluummin sen yli koska yrittäjänä olet lähtenyt tavoittelemaan parempaa tasoa.

Jos osa-aikaeläke ikä lähestyy kannattaa yrittäjäeläke nostaa vähintään 4 vuotta aikaisemmin. Sen jälkeen saat maksun puoliksi ja alat saamaan jo eläkettä.

YEL-työtulon alhaisuus heijastuu myös yrittäjien sosiaalietuuksiin. Koska sairauspäivä-
raha lasketaan yrittäjän YEL-työtulon perusteella, mediaanitulon sairauspäiväraha oli puolta
pienempi kuin palkansaajien mediaanitulon perusteella arvioitu. Lähes 40 prosenttia yrittäjistä
ei olisi voinut hakea osa-aikaeläkettä YEL-työtulon pienuuden takia. Viidesosalla yrittäjistä ei
olisi ollut oikeutta työttömyysturvan päivärahaan, koska YEL-työtulo jäi alle lain vaatiman tason.

Veronmaksajat tukevat yrittäjien eläkkeitä noin 50 miljoonalla eurolla vuosittain.

tiistai 25. elokuuta 2009

Suomi-yhtiö plussalle

Suomi-yhtiöllä on pitkä historia. Yhtiö on perustettu jo 1890. Monien vaiheiden aikana se on ollut perustamassa eläkevakuutusyhtiö Ilmarista. Se omisti pitkään Pohjolasta 45 %, samasta yhtiöstä jonka johtajat Alitalo ja Viinanan yritti siirtää Suomen omaisuuden Pohjolaan "nimellistä korvausta vastaan".
Suomi-yhtiö myin henkitytär yhtiönsä Pohjolalle 1997 ja lopetti uusien vakuutusten myöntämisen. Tarkoitus oli jakaa Suomen omaisuus vakuutuksenottajille.

Toisin kuitenkin kävi. Suomi yhtiön aloitti vuonna 2000 uudelleen henkivakuutusten myynnin ja sen varoja käytettiin ylimääräisten asiakasetujen maksamiseen ja Pohjolan omistusjärjestelyihin.

Samalla Suomi antoi rahaa Pohjolalla ja otti vastineeksi aikaisemmin myymänsä tytäryhtiön.

Suomi-yhtiö sijoitti henkivakuutusten myyntiin satoja miljoonia markkoja ja sitten tuli taas käännöksen aika. Suomi yhtiö päätti lopettaa taas kerran henkivakuutusmyyntiin ja siirsi kannan Pohjolaan. Pohjolasta oli siinä vaiheessa imetty pois kaikki "löysä raha" ja se myytiin Osuuspankille syksyllä 2005.

Viime vuodet Suomi on keskittynyt sijoituskannan hoitoon. Sillä on vielä 6 miljardin sijoitussalkku hoidettavana. Viime vuoden huonon sijoitusvuoden jälkeen yhtiö on tehnyt 3,3 % tuoton alkuvuoden aikana.

maanantai 24. elokuuta 2009

Kilpailuttaja - Autovakuutus vertailu

Netissä on muutamia palveluja joissa voi vertailla eri vakuutusyhtiötä ja jopa tehdä sopimuksia samalla. Kilpailuttaja sivuston takana on Energy Brokers Finland Oy, joka kertoo olevansa useiden vakuutusyhtiöiden asiamies.

Vakuutusvalvonnan mukaan yritys on asiamies seuraaville yrityksille.
Aktia Skadeförsäkring Ab
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva
Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Palvelusta saa kyllä hinnat esiin, mutta jatkokeskustelut kannattaa ehkä pitää paikan päällä, varsinkin jos haluaa varmistaa kaskon sisällön. Maallikon on vaikea vertailla oikeastaan muuta kuin hintaa.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Suosituimmat haut Googlen mukaan

Googlen mukaan suosituimmat:

Vakuutuspetokset yhteiskunnan syöpä

Finassialan keskusliitto arvioi, että vakuutusyhtiöiltä huijataan vuosittain valheellisin perustein jopa 100-200 miljoonaa euroa. Vahinkoja korvattiin viime vuonna 2,244 miljardilla ja edellisenä vuonna 2,122 miljardilla eurolla.

Arviolta 5-10 prosenttia vahinkovakuutuksesta maksettavista korvauksista siis on aiheettomia. Vahinkojen määrän kasvu myös lisää paineita korottaa vakuutusmaksuja entisestään.

"Huijatut korvaukset jäävät rehellisten vakuutuksenottajien maksettaviksi. Vuosittain niistä kertyy noin 20-40 euroa jokaista suomalaista kohti", Karhunen laskee.

Taantuma lisää aina vakuutusvilppiä. Myös osan yhtöistä käyttöön ottama nopeampi netti ja puhelinkorvaumalli lisää riskiä vilpillisiin vakuutuskorvaushakemuksiin. Jotkut yhtiöt ovat jopa laskeneet että kuittien pyörittäminen ja niiden käsittely on isompi kulu kuin vahinkojen liioittelu.

Suomessa on 27 vakuutusetsivää, kun Ruotsissa niitä on 130 kpl. Merkittävä yliedustus on autovahingoissa. Rästissä olevat maksut rahoitusyhtiölle, vakuutusyhtiölle sekä autoverot sekä epänormaali vahinko herättää vakuutusetsivän. Vahingolla ei tunnu olevan muuta järkevää selitystä kuin että kuluja tuottavasta autosta halutaan päästä eroon.


Kannattaako korvauksista valittaa?



Kannattaa, jos ei ymmärrä päätöstä tai siinä ei perustella mihin se perustuu. Yleensä helpoin asia on ottaa yhteyttä korvauksen käsittelijään ja kerrata ne perusteet mihin katsoo korvausvaatimuksen perustuvan. Usein selkeät virheet korjaantuu siinä vaiheessa, esimerkiksi laskuvirheet.
Jos tämä ei auta, niin voi pyytää käsittelijältä kirjallisen päätöksen asiasta sekä valitusohjeet. Yleensä ne tuleekin automaattisesti.

Ennen kuin lähtee käräjäoikeuteen, jossa helposti tulee tuhansien eurojen kulut, niin on myös ilmainenkin valitustie.

Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta saa apua valitukseen. Lisää tieto heidän sivuiltaan.

Heillä on myös laaja tietokanta erilaisista vahingoista ja niiden korvauskäytännöistä. Jos löydät sieltä omaa tapaustasi vastaavan tapauksen jossa kuluttaja on voittanut, olet jo vahvoilla. Sen jälkeen teet kirjallisen valitushakemuksen ja siinä on hyvä viitata vastaaviin tapauksiin.

Vakuutus- ja rahoitusneuvonnassa on myös paljon muita tapauksia joita ei ole julkaistu, joten sitä kannattaa kysyä palvelusta.

He tarvitsevat seuraavat tiedot käsittelyn takia

Vakuutusasiassa tarvittavat tiedot

Jos otatte vakuutusasiassa toimistoomme yhteyttä vapaamuotoisella kirjeellä tai puhelimitse, tarvitsemme asianne käsittelemiseksi ainakin seuraavat tiedot:

  • Omat tarkat yhteystietonne, myös puhelinnumero päivisin
  • Kysyeessä oleva vakuutusyhtiö ja vakuutus (esimerkiksi yksityis- vai työtapaturma, kotivakuutus vai vastuuvakuutus)
  • Vakuutusyhtiön päätös, josta haluatte valittaa
  • Vakuutusyhtiön vahinkonumero ja vahinkopäivä (ilmenevät yleensä em. päätöksestä)
  • Mahdollisimman selvästi, miltä osin ja millä perusteella olette tyytymätön päätökseen tai mitä tiedustelunne koskee
  • Jos haluatte toimiston selvittelyapua toisen henkilön vakuutus- tai korvausasiassa, tarvitsette aina hänen antamansa valtakirjan


Älkää lähettäkö toimistolle kuitteja, korjaus- tai hoitokululaskuja tms. alkuperäisinä. Säilyttäkää ne itse myöhempää tarvetta varten tai esim. sairauskuluasioissa Kelalle tehtävää korvaushakemusta varten. Huomatkaa Kelan 6 kk:n

Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan yleinen sähköpostiosoite on: Info@fine.fi




lauantai 22. elokuuta 2009

Vakuutusoikeuteen muutoksia?

Useimmille suomalaisilla vakuutusoikeus on tuntematon muuten paitsi tarinoina siitä että siellä tehdään päätösiaä vakuutusista näkemättä potilaista. Väite on sinänsä hieman väärä.

"Vakuutusoikeus on Suomen tuomioistuinjärjestelmään kuuluva riippumaton ja puolueeton toimeentuloturva-asioiden erityistuomioistuin. Suurimpia asiaryhmiä ovat työeläke-, työtapaturma-, työttömyysturva-, kansaneläke- ja opintotukiasiat."

Eli vakuutusoikeudessa käsitellään lähinnä lakisääteisistä vakuutuksista ja etuuksista olevia riitoja.

Tarkoitus on muuttaa päätösten perusteluja laajemmiksi ja selkokielisemmiksi, koska edunsaajalla ei useinkaan ole tietoa korvauskäytännöstä esimerkiksi työkyvyttömyystapaukissa. Tämä vaatii lisää panostusta hoitavan lääkärin lausunnoissa kuin vakuutuslääkäreiden arvioinnissa.

Tasapuolisuuden vuoksi vakuutuslääkäri ei voi tutkia yksittäistä potilasta, koska se ei olisi tasapuolista muita hakioita kohtaan. Kaikille tasapuolisen tapaamisen järjestäminen on teknisesti ja resursseilta mahdonta toteuttaa. Myöskään hoitava lääkäri ei saa olla tekemässä päätöstä potilaan puolesta.

Hoitava lääkäri on empaattinen ja asiakas luulee että se on tae eläkkeelle pääsyyn. Lama lisää työkyvyttömyyseläkkeelle hakua kun työt on mennyt eikä terveys riitä enää työnhakuun.

Kelan virheillä pitkä käsittelyaika - 15 kk

Jos sairauspäiväraha tai työkyvyttömyyseläke jää saamatta Kelan virheellisen tulkinnan vuoksi, oikaisua voi joutua odottelemaan pitkään. Valituksen käsittely muutoksenhakulautakunnassa kestää 15 kuukautta.
Lähde verkkouutiset


torstai 20. elokuuta 2009

Pelastuuko eläkkeemme?

Viime vuoden rajun pudotuksen jälkeen eläkeyhtiöt ovat kilvan julkistaneet hyviä sijoitustuloksia.

Eläkeyhtiöiden alkuvuoden sijoitustuotot (lähde Talouselämä)

Yhtiö

Tuotto-%

Ilmarinen

6,6

Kuntien eläkevakuutus

6,5

Eläke-Tapiola

4,9

Varma

4,6

Eläke-Fennia

3,7

Veritas

3,3

Etera

2,6


Kansalaiset hakeutuvat innokkaasti eläkkeelle, hakemukset ovat kasvaneet Varma: 38 prosenttia ja Ilmarinen 46 prosenttia alkuvuonna.

Aika näyttää miten eläkepommin käy vai tuleeko siitä vain suutari.

Aktian yt-neuvottelujen syyt selvisi

Muutama päivä sitten Aktia ilmoitti aloittavansa Aktia Vahinkovakuutuksessa yt-neuvottelut. Tänään Aktia julkaisi osavuosikatsauksen jossa yritys suunnittelee listautuvansa pörssiin tänä syksynä. Veritas vahinkovakuutuksen asiakkaille jaettiin osakkeita kun yhtiö liitettiin Aktiaan.

Veritas vahinkovakuutuksen yhdistetty kulusuhde on 114,3 % joka nykyisessä bisnesmaailmassa tarkoittaa että yritys käyttää sijoittajielle kuuluvia sijoitustuottoja vakuutusmaksujen korvikkeena. Siksi yhtiö on päättänyt pienentää liikekuluja, onhan syksyllä vuorossa tärkeä listautuminen pörssiin. Pörssiyhtiöön sijoittaja ei halua tukea tuotostaan vakuutuksenottajia.

Tapiola petrasi tulostaan plussalle

Viime vuonna jättitappion tehnyt Tapiolan vahinkovakuutusyhtiö tiedotti paremmasta tuloksesta.

Maksutulo nousi 5,7 % ja yhdistetty kulusuhde oli 109,2 %. Yli sadan oleva yhdistetty kulusuhde tarkoittaa että vakuutusmaksut eivät riittäneet korvausmenoihin ja liikekuluihin. Tapiolalla on paljon tehtävää vielä liikekulujen hallinnassa. Osavuosikatsauksessa kerrottiin että korvaustoiminnan liikekuluja on vähentyneet 18 % viime vuotisessa ja liikekulujen kasvu on saatu pysäytettyä. Hinnoittelua on tarkistettu riskiä vastaavaksi. Tällä hetkellä on ongelmana kasvaneet maatilojen vahingot.

Vahinko-Tapiola sai sijoitustoiminnassa nenän pinnalle 1,9 % vuosituotolla.

Tapiola näkee tulevaisuudessa maltillisempaa maksutulon kehitystä ja siitä johtuvaa tarkempaa kulukuurin tarvetta niin atk kuin henkilökuluissa. Tapiola arvioi että taantuma lisää liikennevakuutusten vaihtoa toiseen yhtiöön talouden tiukennettua.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Vakuutusvertailuja

Vakuutus ja rahoitusneuvonta julkaisee vakuutusvertailuja:

http://www.fine.fi/index.php?item=182

Kanta-asiakas järjestelmien vertailua 1.

Viime vuosina erilaiset kanta-asiakasedut ovat yleistyneet kaikessa markkinoinnissa. Tunnetuimmat niistä taitaa olla vähittäiskauppojen bonusjärjestelmät. Minkälaisia virityksia vakuutusyhtiöt ovat tehneet?

If
If muutti reilu vuosi sitten kanta-asiakas etujärjestelmää. Sitä ennen sillä oli käytössä Sammon ajoilta peräisin oleva alennusjärjestelmä. Siinähän melkein kaikki olivat jonkinsortin etuasiakkaita. Isoimmat markkinoinnin kohderyhmät kuten ammattiliitot saivat vielä isommat alennukset. Käytännössä kaikki suomalaiset kuuluvat johonkin liittoon tai järjestöön jolla oli samanlaiset edut kaikille. Ainostaan Kalevan kautta tulevissa ryhmähenkivakuutuksissa oli jotakin eroa.

Ifin uudessa etujärjestelmässä alennukset tuleva sen mukaan kuinka monta vakuutusta taloudessa on. Alennukset on 8 - 14 % ja järjestelmään pääsee jo kolmella eri vakuutuksella. Käytännössä entiset liittovakuutukset olivat tuolla suurimmalla tasolla. Tämä on merkinnyt että monella parin vakuutuksen ottajalla, kuten pelkän auton vakuuttajalle, vakuutusmaksut ovat nouseet. Ifillä on käytössään myös omavastuuetu joka palkitsee pienetämällä omavastuuta vahingottomien vuosien ansiosta.

Merkittävin kanta-asiakas edun muutos oli Osuuskauppa yhteistyön siirtyminen Tapiolasta Ifiin. Näyttää siltä että If ei ole kovinkaan paljon markkinoinnissaan tuonut esiin sille kallista yhteistyötä. Suurin hyötyjä onkin siis S-bonus asiakas. Ehkä If otti sopimuksen siksi ettei se olisi mennyt jollekin muulle.

Pohjola
Pohjolan asiakasedut pyörivät sen omistavan Osuuspankin ympärillä. Pohjolan asiakas saa alennusta melko vähän. Osuuspankkiin keskittänyt saa vain 3 % lisää alennusta, jota ei voi pitää merkittävänä. Pohjolan kauppakumppani on K-ryhmä josta saa Plussa-pisteitä.
Osuuspankki haluaa kytkeä Pohjolan asiakkaat tiukasti itseensä OP-bonus järjestelmän kautta. Osuuspankin jäsen saa 100.000 lainasta bonus vuodessa 280 euroa, jonka voi sitten verovapaasti käyttää Pohjolan vakuutusmaksuihin. Ja kun tiedetään että asuntolainat ovat paisuneet hillittömästi, niin bonustakin joillekin tulee. Samalla se hämärtää vakuutuksen oikeaa hintaa ja vertailua, koska asiakkaat haluavat välttää veronmaksua yli kaiken. Tämän ansioista Pohjola onkin onnistunut nostamaan monien vakuutustensa hintaa sekä poistamaan alennuksia, sitähän asiakas ei huomaa kun saa ***** (viiden tähden) laskuja.

Tapiola
Tapiola menetti reilu vuosi sitten sille kalliin mutta markkinoinnillisesti hyvän S-bonus sopimuksen. Sehän oli Tapiolan etujen kärkituote ja sen poistuminen on saanut poistumaa Tapiolan asiakaskunnasta.
Tapiolan Omaetu järjestelmä palkitsee Tapiolaan mahdollisimman laajasti keskittäneet asiakkaat. Sirpaleasiakkaiden vakuutusmaksut vastaavasti nousivat. Ideana omaetujärjestelmässä on että asiakas siirtäisi pankkiasioinnin sekä aloittaisi eläkesäästäjäksi perinteisten vahinkovakuutusten lisäksi. Alennukset jäävät vaatimattomaksi perinteisellä vahinkovakuutus asiakkaalla, riippumatta hänen muhkeistakin vuosimaksuistaan.
Tapiolan Omaetu on hyvinkin rohkea ja haasteellinen konsepti, mutta se ei ole onnistunut kääntämään Tapiolan markkinaosuuksia, jotka ovatkin kääntyneet laskuun. Alkuvuoden tilanteesta saamme päivityksen 20.8.09 tulosinfossa.


Pienempien yhtiöiden kanta-asiakas järjestelmät täältä

tiistai 18. elokuuta 2009

TrygVestan tulos kasvoi

Tanskalaisvakuuttajan Q2 sujui erinomaisesti

Tanskalainen vakuutusyhtiö TrygVestan toisen kvartaalin tulos ennen veroja kasvoi 65 prosenttia viime vuoden 1,321 miljoonaan Tanskan kruunuun.

Erityisesti huhti-kesäkuussa menestyi sijoitustoiminta, kertoo yhtiö tiedotteessaan.

Kasvua yhtiö odottaa erityisesti uusilta markkina-alueilta, Suomessa ja Ruotsissa. Suomessa TrygVesta myy vakuutuksia Nordean konttoreissa Nordea Vahinkovakuutuksen nimellä.

Suomessa hyvää maksutulon kasvua on siivittänyt tiivis pankin avainasiakkaisiin keskittyminen sekä laajentuminen yritysvakuutusten puolelle.

Pohjantähti etsii yritysmyyjiä


Pohjantähti etsii myyntitykkejä Jyväskylään, Kuopioon, Poriin ja Tampereelle.



Lisätietoja tehtävästä saat soittamalla PERSONNEL-YHTIÖT, konsultit Ari Juvonen, puh. (03) 3138 0444 tai Mari Soini, puh. (03) 3138 0448.

Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 28.8.2009 mennessä web-sivujen www.pdpersonnel.fi kautta tai postitse osoitteeseen Personnel-Yhtiöt, Hämeenkatu 13 A, 33100 Tampere.


Lähivakuutuksen hyvä alkuvuosi

Lähivakuutuskin julkaisi alkuvuoden tulosluvut. Maksutulo kasvoi tammi - kesäkuussa 6,2 % joka on alan keskiarvo parempi. Tiedotteen mukaan varsinkin liikennevakuutuksen maksutulo ja markkinaosuus kasvoi.

- Lähivakuutuksen vakaa kasvu jatkuu. Se on seurausta korkeasta asiakastyytyväisyydestämme. Henkilökohtainen ja paikallinen palvelu on entistä enemmän vahvuutenamme. Lähivakuutus tunnetaan tulevaisuudessakin laajasta konttoriverkostaan, toimitusjohtaja Erkki Moisander korostaa.

Yhdistetty kulusuhde oli 98 % joten vakuutustoiminta oli kannattavaa. Yhdessä sijoitustoiminnan kanssa tulosta syntyi 24 miljoonaa euroa.

Myös Lähivakuutuksen ja Säästöpankin omistama Henkivakuutusyhtiö Duo teki hyvän alkuvuoden.

maanantai 17. elokuuta 2009

Aktia Vahinkovakuutus aloittaa yt-neuvottelut

Aktia Vahinkovakuutus eli entinen Veritas Vahinkovakuutus eli entinen Svensk-Finland on ilmoittanut pörssitiedotteella aloittavansa yt-neuvottelut.

Aktia Oyj
Pörssitiedote
17.8.2009 klo 13.00

Aktia Vahinkovakuutus aloittaa yt-neuvottelut

Aktia Vahinkovakuutus Oy aloittaa tehostamistoimenpiteitä koskevat yhteistoimintaneuvottelut taloudellisista ja tuotannollisista sekä liiketoiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä. Tavoitteena on sopeuttaa yhtiön kulurakenne vallitsevaan markkinatilanteeseen sekä luoda edellytykset yhtiön vakaalle kasvulle. Säästövaade on noin 2,5 miljoonaa euroa vuositasolla. Tämä merkitsee henkilöstön supistamista noin 40 henkilöllä.

Suunnitellut säästöt saavutetaan tuotantojärjestelmän tehostamisella, konsernin sisäisillä synergioilla ja henkilöstökulujen supistamisella.


Lama lisännyt työkyvyttömyyseläkkeelle haluavia.

Viime aikainen talouden alamäki on lisännyt työkyvyttömyyseläkehakemuksia. Varsinkin sellaisella aloilla joissa työpaikat ovat vähentyneet rajua tahtia, uusi hakemuksia on tullut paljon lisään.

Ilmarisella on hakemuksissa 10 % kasvu.

-Jos hakemusalttius lisääntyy, se tarkoittaa useimmiten, että haetaan lievemmillä kriteereillä. Ratkaisukäytäntö ei ole kuitenkaan suhdanteista kiinni, vaan kriteerit ovat aina samanlaisia. Tämä johtaa siihen, että hakemuksia ehkä hylätään enemmän, huomauttaa Eteran ylilääkäri Juhani Jutunen.

Usein kuulee kritiikkiä ratkaisukäytäntöä kohtaan. Tärkein perustelu on ettei vakuutusyhtiön lääkäri ole edes nähnyt potilasta henkilökohtaisesti. Todellisuudessa tilanne on niin, että pystyäkseen olemaan tasapuolinen kaikkia kohtaan pitää ratkaisukäytäntö olla kaikilla samanlainen. Se on helpoiten järjestettävissä niin että hoitava lääkäri tekee tarkan lääketieteellisen arvion josta sitten asiantuntija voi verrata sitä muihin vastaaviin tapauksiin. Sillä että jotkut olisivat henkilökohtaisesti tutkimuksissa ja jotkut vain papeiden mukaan, saataisiin vain mahdoton sotku.

Valitettavasti joissakin tapauksissa hoitava lääkäri vihjaa eläkemahdollisuuteen, vaikka siihen ei olisi lääketieteellisiä perusteita. Henkilö voi olla kyllä työkyvytön, mutta mitään sairautta häneltä ei kuitenkaan löydy.


Fennian tulos vankassa nousussa.

Fennia-ryhmään kuuluu vahinkovakuutuksia myöntävä Fennia sekä Henki-Fennia. Ryhmän lakisääteiset eläkevakuutukset hoitaa Eläke-Fennia, jolla on yhteistyötä myös Lähivakuutuksen kanssa. Fennian tärkein sidosryhmä on Suomen yrittäjät.

Alkuvuoden bisnes Fennialta sujui hyvin, pois lukien maksutulon kehitystä. Siihen varmasti on vaikuttanut meneillään oleva taantuma.

Fennia oli ponnistanut tuloksensa viime vuoden liki 34 miljoonana tappion jälkeen alkuvuonna liki 27 miljoonan voitoksi. Fennia oli onnistunut riskihallinnassaan ja yhdistetty kulusuhde oli pudonnut alle sadan. Myös sijoitustoiminta oli hyvässä vauhdissa. Viime vuonna sijoitustappio oli yli 80 miljoonaa ja nyt voitollinen yli 40 miljoonaa.

Myös Henki-Fennian tulos oli hyvässa nousuvauhdissa.

Fennia on pärjännyt kohtuullisen hyvin pienten ja keskisuurten yritysten vakuuttajana, miten taantuma iskee tämän ryhmään jää nähtäväksi.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Kännykkävakuutukset usein turhaa rahastusta

Kun tuossa muutama vuosi sitten tuli tämä 3G puhelimien kytkykauppa mahdolliseksi Suomessa, niin osa operaattoreista alkoi tarjoamaan laitevakuutuksia. Esimerkiksi Sonera tarjoaa laitevakuutusta joka jo normaalisti kuuluu kotivakuutukseen. Ainoa lisäarvo vakuutukselle on 0 euron omavastuu.

Osahan luulee että voi hakea korvausta useasta vakuutuksesta, mutta sehän on oikeuskäytännössä katsottu vakuutuspetokseksi tai sen yritykseksi. Vakuutusyhtiöillä on yhteinen vahinkorekisteri, johon kaikki uudet korvaushakemukset kirjataan.

Useissa tapauksissa lisävakuutuksesta ei ole mitään hyötyä vaan kyseessä on rahastusta. Järkevämpää on ottaa riittävän kattava kotivakuutus jossa on rikkoutumisturva mukana.

Pohjolan kannattavuus parantui

Pohjola Pankki Oyj:n osavuosikatsauksen mukaan vahinkovakuutustoiminnan kannattavuus parani, mutta maksutulon kasvu hidastui. Syynä oli yrityksiin voimakkaammin vaikuttava taantuma. Yhdistetty kulusuhde 88,6 % (Yhdistetty kulusuhde maksutulo vähennettynä korvauksilla ja liikekuluilla), jossa korvauskulut vähenivät, mutta liikekulut kasvoivat myyntikustannusten takia.

Pohjolan vahinkovakuutusten myyntiargumenteista tärkeintä on op-bonusten käyttö. Osavuosikatsauksen mukaan 425 000 asiakkaan vakuutusmaksuja on maksettu op-bonuksilla. Monella on tärkeintä että tällä tavalla voi välttää veron maksun ja järjestelyn on ilmeisesti myös verottaja siunannut. Veron välttäminen riittää monelle isojenkin päätösten tekemiseen. Moni uusiasiakas on saanut ensimmäiseen laskuunsa takavuosi bonuskertymän, mutta ensi vuonna niitä tulee sitten paljon vähemmän. Oivallisen bonusedun vuoksi Pohjola onkin voinut myydä vakuutuksiaan monesti täysin ilman alennuksia ja nostaa hintojaan ilman nurinaa.

Kuinka kauan sitten toimii Op-Pohjola ryhmän järjestely, jossa rahaa siirretään ryhmän yritysten välillä, mutta uutta rahaa tulee vähemmän. Kaipa niin kauan kuin asiakkaat ovat sidottuna isoilla asuntolainoilla pankkiin.


Ifin maksutulo laski - tulos nousi

Viime viikolla Sampo-konserni julkaisi alkuvuoden tuloksen. Siinä oli vakuutusalan näkökulmassa pari merkittävää osaa. If vahinkovakutuusyhtiö sekä Mandatum Life henkivakuutusyhtiö.

Vahinkovakuutuksessa Ifin markkinaosuus edelleen laski ja maksutulo putosi 8 % viime vuoden vastaavasta ajasta. If on liiketoiminnassaan keskittynyt liiketoiminnan kannattavuuteen ja tämän huomaa erittäin hyvästä yhdistetystä kulusuhteesta. Toiminta on kaikkein kannattavinta Suomessa. If onnistui sijoitustoiminnassa edelleen hyvin, saaden sijoitustoiminnan nettotuottoja 191 Me, joka on haastavassa markkinatilanteessa erinomainen tulos. Ifin tulos nousi reilusti ollen alkuvuonna 308 Me.

Mandatum Life henkivakuutusmaksutulo oli 42 % kasvussa. Myös sijoitusvakuutusten takaisinostot olivat merkittävästi pienemmät kuin vuosi sitten. Sijoitustoiminta oli saatu myös hyvin kannattamaan.

Merkittävintä konsernin tulosjulkaisussa oli ilmoitus tavoitteesta saada 20 % omistusosuus Nordeasta. Tämän jälkeen Sampo-konserni liittää osan Nordean tuloksesta omaan tilinpäätökseensä. Ensi vuonna kuulemme ehkä uutisia Nordea Vahinkovakuutuksen toiminnan siirtämisestä Ifin hoitoon?

Ifin tulos ei ollut mikään yllätys. Wahlroos on linjannut yhtiön tavoitteiksi vakaan tuloksen teon ja tämä näkyykin yhdistetyssä kulusuhteessa ja markkinaosuuden putoamisena. If ei ole hyödyntänyt juurikaan S-bonus sopimusta uusmarkkinoinnissaan. Nythän se on vain rahanjakoa osuuskaupan asiakkaille. Kuinkahan kauan tilanne jatkuu. Autovakuutuksissa yhtiön hankintakanava on autoliikkeet, jotka jakavat If kaskoa ilmaiseksi ensimmäiseksi vuodeksi. Tavoitteena on ilmeisesti saada sitä kautta markkinointiosastolle uutta osoiterekisteriä. Tästä ilmaisjaosta huolimatta Ifin liikennevakuutuksen markkinaosuus on tasaisesti pudonnut.

Asiamies blogi avattu

Tulen tässä blogissa kirjoittelemaan ajankohtaisista vakuutusalan aiheista. Myös kysymyksia saa esittää sekä antaa palautetta.